On edessäni sama tie, jota kesäisin kuljin päivästä toiseen.
Ylläni aurinko, joka valaisisi tietäni suljetuinkin silmin.
Ympärilläni vihreys, joka olisi yhtä elävä kuin minäkin.
Eikä mikään, ei mikään veisi sitä minulta.
Ei vierivä sora jalkojeni alla, ei sadepisarat tai jylinä ukkosen.
Vaan unohdin, että päivän jälkeen saapuu ilta.
Tulisi jälleen sumuinen aamu, kaiken peittävä halla.
Enkä näkisi enää eteeni.
