Koulukiusaaminen

Suomen lukiolaisten liitolla on menossa varmaan monelle jo tuttu "kutsu mua" -kampanja kiusaamista vastaan, mikä on mun mielestä ihan älyttömän upea asia. Osallistuin siihen instagramissa ( oon siellä nimimerkillä katisara_ ) itsekin ja kirjoitin kuvatekstiksi mun oman tarinan, jonka halusin jakaa kaikille kiinnostuneille - aihe kun sattuu olemaan valitettavan tuttu. Aika harva teistä mua varmaan instassa seurailee, joten päätin tehdä tästä nyt ihan omanlaisensa postauksen (lue: pienimuotoinen romaani tulossa).

Kaikki alkoi siitä, kun ala-asteella mut jätettiin yhtäkkiä yksin. Musta alettiin puhua pahaa selän takana, töniä nurin ja sulkea kaiken yhteisen ulkopuolelle - enkä tiedä vieläkään syytä siihen. Kai sillä sitten oli jotain tekemistä mun homealtistuksen ja sen vaatimien erityisjärjestelyiden kanssa. Meidän luokkaan piti hankkia ilmanpuhdistin, en voinut osallistua sisäliikuntaan, en syödä samoissa tiloissa muiden kanssa - jonkun piti aina tuoda mulle ruoka luokkaan. 

Muistan tosi elävästi kun yhden kerran kyselin kaikilta, että kuka jäisi mun kanssa syömään, mutta jokainen vältteli katsekontaktia ja luokkaan lankesi aika jäätävä hiljaisuus. Itkuhan siinä meinasi tulla. Ajattelin, etten saisi ruokaa ollenkaan, kunnes lopulta opettajan käskytyksen jälkeen yksi meidän luokan poika suostui tuomaan mulle annoksen. Sen jälkeen meidän luokkaan tuli lista, joka pakotti jokaisen jäämään vuorollaan mun seuraksi. Tän jälkeen aloin saada tosi ikävää piikittelyä kaikesta, mitä tein. Esimerkiksi nyt tuli mieleen se, kun olin saanut uudet luistimet, jotka poikkesi siitä tavallisesta valkoisesta mallista. Ne oli siniset ja samettiset, tykkäsin niistä tosi paljon ja laitoin ne iloisena jalkaan ekalle luistelutunnille. Hymy kuitenkin hyytyi aika äkkiä, kun yksi meidän luokan tyttö katsoi mun jalkoja oudoksuen ja kysyi "Miks sulla on tollaset? Etkö sä pysty pitämään edes tavallisia luistimia?"

Kukaan ei halunnut kirjoittaa mun ystäväkirjaan tai viettää aikaa mun kanssa. Olin sen verran pieni, etten tiennyt yhtään, miten siihen olisi pitänyt reagoida. Olin hiljaa, en kertonut edes vanhemmille. Kun mun ongelmat sisäilman kanssa paheni, jouduin jäämään kotiopetukseen. Tunsin olevani ihan yksin ja hukassa; numerotkin laski huomattavasti kun tieto koealueista ei tullut perille. Kaiken tän aikana vaan yks ihminen seiso mun vierellä koko ajan, ja se ihminen on edelleen yks mun parhaista ystävistä. Se ihminen on se mun rakas sekopää, jonka kanssa pyöritän K&M leffayhtiötä.

Lopulta jouduin vaihtamaan koulua. Uusi koulu oli tosi erilainen ja olin ihan ihmeissäni, kun toiset halusi vapaaehtoisesti olla mun kanssa. Numerot nousi takaisin normaalille tasolle, nauroin ensimmäisiä kertoja aikoihin kunnolla. Ne ihmiset sai mut jopa irtautumaan siitä surusta, minkä mun papan hiljattainen kuolema oli jättänyt jälkeensä. Vaikka jonkinlaista huomauttelua ulkonäöstä ja kovaa tahtia kihartuvista hiuksista olikin, olin onnellinen. Vaikka mun pitkäaikainen ihastus vastasikin mun tunteidenvuodatukseen "hyi vittu", hymy mun kasvoilla säilyi. Mä en ollut yksin, se oli tärkeintä.

Yläasteella kaikki alkoi kuitenkin taas muuttua. Kuulin, että musta puhuttiin taas pahaa selän takana. Olin pätijä ja hikke, koska pärjäsin koulussa. Olin huora, koska seurustelin hetken yhden ihmisen kanssa. Ihmiset, joihin olin luottanut, alkoi haukkua mun ulkonäköä.

"Sä oisit niin paljon paremman näkönen suorilla hiuksilla."

"Mikset sä meikkaa? Oisit niin nätti."

Pahin isku oli kuitenkin ehkä se, kun kävin pyynnöstä kysymässä hyvän kaverini ihastukselta, että tahtoisiko tämä joskus käydä juttelemassa kyseiselle kaverilleni. Pari tän pojan kaveria katsoi hetken aikaa yllättyneenä, kunnes toinen avasi lopulta suunsa.

"Hah, no jos se kaveris näyttää yhtään sulta niin no thanks!"

Yritin olla välittämättä, vaikka sattui ihan tosissaan. Yläaste jatkui aika samanlaisena ja ala-asteen huomauttelut ulkonäöstä alkoi vähitellen palautua mieleen. Mun itsetunto laski käytännössä nollaan. Mulla oli kuitenkin vierelläni läpi yläasteen ihminen, joka ei vielä tähän päiväänkään mennessä oo kyllästynyt kuuntelemaan mun murheita tai valitusta edes niistä maailman turhimmista asioista (klik). Katsu, oot mun paras ystävä ja ilman sua olisin varmaan näätäarmeijan kidnappaamana jossain päin Himalajaa.

Lukio tuntui olevan taas uusi alku. Otin heti mahdollisimman itsevarman asenteen ja tutustuinkin moniin ihmisiin. Kaikki sujui hyvin siihen asti, kun sain pari kommenttia mun painoon liittyen tosi lyhyen ajan sisällä. En ollut silloin edes isokokoinen, ehkä kokoa 36-38. Silti mun itsevarmuus alkoi taas laskea ja kaikki aiemmat kommentit ulkonäöstä kummitteli mielessä. Jonkin ajan kuluttua muutama tosi epäedustava valokuva oli tavallaan piste iin päälle. Mä en nähnyt itessäni oikeastaan enää mitään hyvää: hiukset oli oudot, vartalo liian iso.

Päätin laihduttaa muutaman kilon, mutta niinkun varmaan moni huomasikin, homma lähti vähän käsistä. Mun paino tippui neljässä kuukaudessa yhteensä 17 kiloa.

Mulla kesti todella kauan päästä ylös sieltä kuopasta, mihin olin antanut itseni pudota. Se oli kaikkea muuta kuin helppoa - eikä ne silloin saadut ilkeät kommentit ulkonäöstä helpottaneet mun oloa yhtään. Tuntui, etten kelvannut ollenkaan. Isokokoisempana olin läski, laihana rääpäle, jota sai vapaasti alkaa syrjiä ja haukkua. 

Pikkuhiljaa mä kuitenkin nousin. Opettelin arvostamaan itseäni sellaisena kuin oon, ja mun silloisella poikaystävällä oli todella iso merkitys mun itsetunnon kohoamisessa. Vaikka meidän suhde joitakin kuukausia sitten päättyikin, tuun olemaan tälle ihmiselle ikuisesti kiitollinen. Samoin ihanalle Sinille, jonka kanssa lähennyin varsinkin abivuonna. Ootte molemmat uskomattomia.

Yliopisto alkaa kahden päivän päästä ja toivon todella, että tää kaikki on nyt takana päin. Mä alan lopultakin tuntea, että oon taas oma itseni. Valokuvissa on sama, iloinen tyttö kuin lapsenakin. Hiukset nyt ottaa päähän aina, kun peilistä katsoo takaisin ihmisen sijasta pensas tai pari vuotta trimmaamatta ollut puudeli - mutta se ei kuitenkaan vaikuta siihen, miten mä  suhtaudun elämään nykysin. Nyt mä oon vahvempi, nyt mä pärjään. Mä en anna itseni luovuttaa enää.

Kaikkien vaikeuksien aikana mulla on aina ollut ihmisiä tukemassa mua. Joskus enemmän, joskus vähemmän. Ja se tuki on ollut mulle älyttömän tärkeää. Ilman sitä olisin varmaan vieläkin ihan hukassa, joten kiitos siitä ihan erityisesti kaikille neljälle - Millalle, Katsulle, Juholle ja Sinille. Te kaikki tuutte aina olemaan mulle älyttömän tärkeitä.

Kiusaamisen vaikutuksia ei kannata koskaan vähätellä. Se voi tuntua joskus pieneltä tai harmittomalta, mutta seuraukset voi olla sitäkin suuremmat. Puolustakaa ja olkaa muiden tukena. Se voi nostaa jo luovuttaneenkin takaisin jaloilleen.

Ennen ja jälkeen - The Power of Photoshop

Kaikki tietää nää "Maybe it's Maybelline" -sloganit. Sloganit, joihin on liitettynä lähes poikkeuksetta kuva virheettömästä valokuvamallista, jota katsotaan ihaillen ja toivotaan, että näytettäis samalta.
Vastaavasti kaikki tietää, että oikeesti se on "Maybe it's Photoshop". Ei se meikki meitä samalta saa näyttämään - ei ees niitä malleja niissä kuvissa.

Photoshop tekee malleista nykysin viimeistä hiuskarvaa myöten sen näkösiä, kun median luomat kauneusihanteet vaatii. Siitä huolimatta ihmiset tavottelee samaa ulkonäköö kun niissä kuvissa. Samaa pehmeetä, virheetöntä ihoo, jossa ei oo ainuttakaan ryppyä otsassa tai pienintäkään finniä leuassa. Samaa täydellisen muotosta vartaloo, johon ei välttämättä edes pääse, vaikka tekis töitä sen eteen vuosikausia.

"Healing Brush Tool", "Surface Blur" ja kaikki vastaavat photoshoppaajan perustyökalut on tuttuja mullekin. Käytän niitä aina poistamaan ne pienimmätkin virheet kuvista. Kukapa valokuvaaja tahtois, että katse kiinnittyy vähääkään johonkin epäolennaiseen pikkuasiaan, joka vie huomion muusta kuvasta? Yks klikkaus sinne tai tänne, ja tsädäm, sinne meni mätänevä lehti. Mutta oikeesti - veiskö se todellakin sen huomion? Huomaako joku sitä, että oon photoshopannu maasta jonkun tyhmältä näyttävän lehden pois? Huomaisko kukaan sitä, vaikken olis sitä siitä pois ottanutkaan? Onko ne kuvat enää aitoja, jos niitä muokataan liikaa?

Halusin tehä nyt vaihteeks tämmösen ennen/jälkeen -postauksen ihan vaan siitä, että miten iso merkitys photoshopilla voi oikeesti olla. Jälkeen-kuvat on tarkotuksella paikoin vähän ylimuokattuja ihan vaan kärjistämään sitä, mihin muokkauksella voi todella päästä. Tän tarkotus ei oo kritisoida photoshoppia - koska kuten jo sanoin, oon ite ihan yhtä koukussa siihen kun moni muukin. Tän tarkotus ei oo myöskään arvostella valokuvaajia ja niiden todellisia taitoja tai sitä, etteikö mallit oikeestikin olis tajuttoman kauniita. Ja niin, eikä myöskään Maybellinen meikkisarjaa - käytän itekin muistaakseni Maybellinen luomivärejä.

Huomasin nyt vaan tota Lightroomia käyttäessä, että ihan oikeesti, voin mennä syksyllä kuvaamaan ja saada sen vastaavan kuvan näyttämään lähestulkoon keväällä otetulta.

Kaikki ei oo sitä, miltä se kuvissa näyttää.

Ennen

Lokakuu 2013

Jälkeen

syksy (kärjistetty)

"Kevät"

Ennen

Jälkeen

Ennen

(värejä muokattu valmiiksi, oon myös poistanut vedestä poijuja ja ylimääräsiä valopisteitä ym.)

+

+

en muista oliko se tää vai yks toinen kuukuva :D anyways.

=

Valokuvaajat voi tietää, että esimerkiks viimesen kuvan kaltanen otos olis oikeestaan mahdotonta saada onnistumaan yhdellä napin painalluksella valaistuissa kaupunkiolosuhteissa - saati sitten milkyway ja kuu näkymään tarkasti samalla valotusajalla. Mä rakastan valokuvausta ja kuvien muokkaamista, mutta mä arvostan rehellisyyttä enemmän. Mää en taho, että kukaan ajattelee, että esimerkiks just toi viimenen kuva olis vaan otettu jossain rannalla oikeiden asetusten avulla. 

Ps. Ei, en todellakaan yleensä muokkaa mun kuvia näin paljon :D

Big Small Steps

Oon täs kesän aikana tehny tämmöstä videoo ja sain sen äsken vihdoinkin valmiiks :) näin tän kanssa aika paljon vaivaa (piti kääntää kaikki tekstit ja kierrellä ympäriinsä kuvailemassa sellasia kohteita mitä en netistä suoraan ladannu) niin aattelin nyt jakaa sen täälläkin. kattokaa jos kiinnostaa - ja toivottavasti kiinnostaa :) ja joo tiiän et oon tämmönen ihme viherpiiperömaailmanparantaja mut minkäs sille voi :D

challenge accepted

Löysin tän haasteen Veeran blogista ja tää haaste oli tarkotettu kaikille ruskeesilmäsille joten päätin tehä tän että mulla olis mahollisimman hyvä syy vältellä läksyjen tekemisen alottamista :D 


1. Mitä muuttaisit itsessäsi?
- no jos mietitään ekaks ulkonäköö niin tahtosin olla pari senttiä pitempi, pikkusen laihempi (vaikka oon ihan tyytyväinen nytkin) ja tahtoisin et mulla ois reilu 10cm pitemmät hiukset jotka asettuis aina hyvin :D no sit luonteessa... hmm. tahtosin ehkä osata ottaa asiat vähän rennommin etten stressais esimerkiks kokeista niin paljon. ja sit saatan usein vetää aika nopeesti johtopäätöksiä joistain asioista mitä oon nähny/kuullu eli haluisin päästä siitä eroon :D

2. Millainen maailman pitäisi olla?

- no varmaan aika moni ihminen tietää et mitä mää aattelen maailman tän hetkisestä tilanteesta. se tilanne on oikeesti pahempi kun mitä ihmiset aattelee. ja sillon näistä asioista ei jakseta välittää niin paljon, koska tilanne ei vielä oo kriittinen. sen lisäks ne ihmiset jotka on tajunnu tän maapallon tilanteen saattaa aatella et "mä oon vaan yks ihminen 7 miljardin muun joukossa, mitä väliä mun teoilla on, miten mää muka voin vaikuttaa?" se on ihan totta, et jokainen meistä on vaan yks noitten 7 miljardin joukossa. mut se ei tarkota sitä, etteikö me voitais tehä jotain. pisaroista se merikin koostuu, jokaista pientä vesimolekyyliä tarvitaan sen meren koostumiseen. ehkä yks ihminen ei voi parantaa maailmaa, mut kyllä se voi viiä asioita eteenpäin. ja mitä jos kaikki kantais sen oman vastuun, ajattelis epäitsekkäästi ja tekis kaikkensa et maailma olis parempi paikka elää? jos kaikki oikeesti ajattelis noin, niin ei maapallon tilanne olis läheskään yhtä paha kun nyt. 


kaikkein isoin asia, joka vaikuttaa tän hetkiseen tilanteeseen, on raha. ihmiset haluu rahaa ja tarvitsee sitä. mitä kaikkee ihmiset onkaan valmiita tekemään rahan eteen? köyhissä maissa jotkut nälänhädästä kärsivistä ihmisistä ajautuu pahimmillaan salametsästäjiks tai kaatamaan sademetsiä, kun taas esimerkiks Amerikassa valtaosa väestöstä on ylipainosia ja Hollywood on täynnä miljardöörejä. se on niin epäreilua et miten asiat voi olla eri puolilla maailmaa ihan päinvastoin. 


ihmiset ei myöskään aina tunnu tajuavan sitä et miten kaikki vaikuttaa kaikkeen. otetaan esimerkiks joku köyhä maa. siellä on pulaa rahasta, ja ihmiset tarvitsee jotain millä elättää ittensä. ne menee kaatamaan sademetsiä tienatakseen sillä ees vähän. mitä enemmän köyhiä ihmisiä on, sitä enemmän kaatuu sademetsiä. tilastojen mukaan joka minuutti kaatuu noin 30 hehtaaria sademetsää. se tarkottaa 1800 hehtaaria tunnissa. 43 200 hehtaaria päivässä. yli 300 000 hehtaaria viikossa. no mitä merkitystä tällä sit on? nehän on vaan puita? no ei hitossa ole "vaan" puita. sademetsissä asuu yli puolet maapallon eliöistä ja yli kaksi kolmasosaa kaikista maailman kasvilajeista, mikä vastaa noin 30 miljoonaa kasvi- ja eläinlajia. siellä on paljon tutkimattomia kasveja, joita voidaan tulevaisuudessa mitä todennäkösimmin hyödyntää lääketeollisuudessa. kaiken tän lisäks sademetsät toimii maapallon yhtenä suurimpana hiilinieluna. ne sitoo itseensä hiilidioksidia ja pitää ilman puhtaana. mitä tapahtuu jos sademetsät kaadetaan? ei oo enää mitään, mikä sitois hiilidioksidia itseensä, joten se kaikki vapautuu ilmakehään. jos hiilidioksidipitosuus kasvaa ilmakehässä, se tarkottaa kasvihuoneilmiön voimistumista, ja tää puolestaan tarkottaa ilmastonmuutoksen nopeutumista. ja mitä kaikkia seurauksia sillä sit on? ärimmäiset sääilmiöt (kuten esimerkiks kuivuus, ehkä jopa jääkausi jos merivirtojen suunnat ja voimakkuudet muuttuu), jäätiköiden sulaminen josta seuraa merenpinnan nousu, mikä puolestaan johtaa rannikkokaupunkien peittymiseen. on tutkittu, et jos kaikki Grönlannin jää sulais, niin merenpinta nousis 7 metriä. ja sit tietysti jos jäätiköt sulaa, niin mitä tapahtuu jääkarhuille ja pingviineille? :(

on ennustettu, et vuoteen 2030 mennessä 60% sademetsistä on tuhoutunu. 2100 niitä ei tällä menolla enää oo. epäillään, et vuoteen 2050 mennessä väkiluku on todennäkösesti noussu 9 miljardiin. ihmiset kuormittaa maapalloo yhä enemmän ja enemmän. esimerkiks Nigeriaan viiään 2,5 miljoonaa kg myrkyllistä jätettä joka vuosi. Kiinassa talous kehittyy koko ajan, ja vuoteen 2030 mennessä se on ehkä tuplannu kaiken kulutuksen. tällä hetkellä maailmassa on autoja noin 800 miljoonaa. ei tää maapallo lopulta jaksa enää. ja tästä mää oon tosi huolissani, koska nyt kun olis vielä mahollista vaikuttaa asioihin ja tehä se muutos, niin miksei ihmiset tee mitään? 

3. Millainen olo on maailman kamalin olo?

- se kun menettää jonkun läheisen. se kun tietää et sitä ei nää ennenkun kuoleman jälkeen. 

4. Minkälainen haluaisit olla?

- sellanen ihminen, joka vois _näkyvästi_ vaikuttaa maapallon asioihin. plus sit noi kysymys nro 1 vastaukset :D

5. Jos olet huolissasi jostain, mitä teet?

- juttelen muille ihmisille siitä ja yritän vaikuttaa siihen asiaan.

6. Minkä asian haluaisit perheessäsi muuttuvan?

- en minkään, paitsi tahtoisin papan ja muut kuolleet läheiset takasin :(

7. Mikä on kamalinta mitä sinulle on ikinä tapahtunut julkisella paikalla?

- varmaan oksentaminen jonkun kaverin synttäreillä :D

8. Miten vanhana haluaisit lapsia?

- siinä 27-33. 

9. Mistä pidät eniten ystävissäsi?

- siitä et voin olla niitten seurassa ihan oma itteni, puhuu niille mistä vaan ja pitää hauskaa :)

10. Mikä on eksoottisinta mitä olet ikinä maistanut?

- Kanarialla tai Italiassa joku hedelmä, ei nyt tuu oikein mitään mieleen :p

11. Haaveesi?

- täältä löytyy :)

Day 22, 23 & 24

Päivä 22 - Tämä järkyttää minua


no en ala luetella kaikkii nyt mut täs on nyt nää mitä tulee ekana mielee : P


1. Sodat






mää en vaan ymmärrä sitä, et mitä tappaminen auttaa jos on erimielisyyksii? siitä jää kauheet traumat ellei oo joku ihan täysin tunteeton sadisti ja ne muistot vainoo loppuiän. ihmiset menettää kotinsa ja läheisiä sodissa, nii onks se kaikki oikeesti tarpeellista? ja sit se et halutaan vaan omasta maasta isompi ja yritetään vallata joku toinen maa. onks ihmiset oikeesti niin ahneita et on valmis tappamaan toisia? joo mää tiiän et tää kuulostaa sellaselta missipuheelta "mä toivon maailmanrauhaa", mut nii se vaan on. on ihan pakko olla joku toinenkin vaihtoehto kun toisten tappaminen.


2. Salametsästys





joo tää on toine sellane mikä järkyttää aika paljon. mää tiiän kyl et joissain kehitysmaissa se raha on tosi tiukalla ja et sitä tekee melkee mitä vaa et saa sitä rahaa, mut onko silti pakko tappaa viattomii eläimii? varsinkin joittenkin pandojen ja tiikereiden yms salametsästys on jotain sellasta mitä en tosiaankaan ymmärrä. ne on valmiiks melkeen sukupuuton partaalla ja ihmiset menee ja tappaa niitä vaan niitten kauniin turkin takii että sais vähän rahaa? no comprendo.




no sit on vielä noitten lisäks ryyppäys, turkistarhaus, eläinkokeet kosmetiikan takia ja luonnon roskaamine. ryyppäys - mitä järkee vetää ittensä täysin tiedottomaks ja estottomaks vaan siks et ois hetken hauskaa? sitä tekee kaikkee tyhmää ja pahimmas tapaukses herää vieraast sängyst muistamatta mitään tai tulee raiskatuks kun ei osaa puolustautuu tai joutuu johonkin onnettomuuteen. turkistarhaus - eläinten kidutusta vaan vaatteitten takia, barbaric. eläinkokeet kosmetiikan takii - onneks myyntikielto tulee voimaa vuonna 2013 ! lääkkeitten takia ne testaukset vielä ymmärtää et jos ei oo muuta vaihtoehtoo, mut tota kosmetiikkaa en vaan tajuu. pelkästää ihmisten turhamaisuuden takia eläimet joutuu kärsimään. ja sit luonnon roskaamine - miks? ei voi olla niin laiska etteikö vois viedä roskia jonnekin kierrätyspisteeseen tai lähimpään roskikseen. jotkut biojätteet on vielä ihan ok koska ne maatuu, mut kuivajäte ei maadu. ja varsinkin kaikki ongelmajäte josta valuu jotain myrkkyjä luontoon. en vaan tajuu. huhhuh tulipas kauhee saarna : D 


Päivä 23 - Tämä saa minut voimaan paremmin


1. Perhe







2. Ystävät





3. Kisumisu <3







Päivä 24 - Tämä saa minut itkemään


1. Läheisen menetys





2. Ikävä





3. Stressi





4. Riidat





5. Surulliset elokuvat





6. Avril Lavigne - When You're Gone

tää musiikkivideo saa mut itkeen melkeen joka kerta : (




mutjoo tässäpä tää tais olla tälläkertaa, tuli taas aika törkeen pitkä postaus mut tylsää kun on niin.. : D  


kuvat we ♥ it ja google


Päivä 1 - Esittele itsesi
Päivä 2 – Eka rakkaus
Päivä 3 – Minun vanhempani
Päivä 4 – Tätä olen syönyt tänään
Päivä 5 – Mitä on rakkaus?
Päivä 6 – Minun päiväni
Päivä 7 – Kaksi parasta ystävääni
Päivä 8 – Minun huoneeni
Päivä 9 – Uskoni
Päivä 10 – Päivän asu
Päivä 11 – Sisarukseni
Päivä 12 – Käsilaukussani
Päivä 13 – Tällä viikolla
Päivä 14 – Mitä minulla oli päällä tänään?
Päivä 15 – Unelmani
Päivä 16 – Eka suudelmani
Päivä 17 – Mieleisin muistoni
Päivä 18 – Mieleisin syntymäpäiväni
Päivä 19 – Kaduttaa
Päivä 20 – Tässä kuussa
Päivä 21 – Random
Päivä 22 – Tämä järkyttää minua
Päivä 23 – Tämä saa minut voimaan paremmin
Päivä 24 – Tämä saa minut itkemään
Päivä 25 – Ensimmäinen päivä
Päivä 26 – Pelkään
Päivä 27 – Suosikkipaikkani
Päivä 28 – Ikävöin
Päivä 29 – Tähän pyrin
Päivä 30 – Soittolistallani