Viime yönä mummu ja pappa löysivät toisensa seitsemän vuoden jälkeen. Viime yönä Taivas sai enkelin. Viime yönä mummu sai rauhan.
Tänä aamuna sain kuulla siitä. Tänä aamuna mun maailma pysähtyi. Tänä aamuna itkin enemmän kuin vuosiin.
Tänä aamuna tunsin kuitenkin kaikesta huolimatta kiitollisuutta - ja tunnen sitä yhä.
Oon kiitollinen siitä, että saatiin nähdä vielä perjantaina. Saatiin sanoa kaikki, mitä haluttiin - vaikka mummu nukkuikin, vaikkei me tiedetty täysin varmaksi kuuliko se meitä. Saatiin silittää poskea, kertoa miten rakas toinen voi olla. Sain olla hetken aikaa kahdestaan ja lukea runon, jonka matkalla kirjoitin. Sanoa, että se on omistettu mummulle viimeistä lausetta myöten.
Oon kiitollinen siitä, miten mahtava esikuva mulla oli - ja on edelleen. Mummu näytti mulle, miten kaikesta selviää kun vaan päättää tehdä niin. Mummu näytti mulle, ettei meidän rakkaat koskaan oikeasti jätä meitä. Vaikka kaikki loppuu aikanaan, kaikki voi olla myös ikuista.
Mummu näytti mulle, ettei koskaan saa luovuttaa. Mummu taisteli luovuttamatta viimeseen asti, enkä vois olla ylpeempi siitä. Kun viime yönä enkelipappa otti melkein seitsemän vuoden jälkeen mummua kädestä kiinni ja pyysi tulemaan mukaansa, vuosien erossaolo loppui. Nyt mummulla ja papalla on edessä ikuisuus yhdessä - ilman kipua, ilman sairauksien kahleita. Ne katsoo lastensa, lastenlastensa ja lastenlastenlastensa elämän tietä onnellisena tietäen, että meillä on asiat hyvin - kuten niilläkin.
Kun katsoin mummun kuvaa tänä aamuna, näin sen kasvoilta rauhan. Näin sen kasvoilta, ettei siihen satu. Näin sen saman ihmisen, joka opetti mulle paljon. Näin sen saman ihmisen, joka oli mun elämässä yhdeksäntoista vuotta. Näin sen saman ihmisen, joka on mun elämässä nyt ja aina.
Näin sen mulle rakkaan ihmisen, jota kaipaan siihen asti kunnes tavataan uudestaan.
Sen saman ihmisen, jota rakastan ikuisesti.
Lepää rauhassa <3
My dear granny passed away last night.
There's no way I could understand it today or tomorrow - maybe never - but nevertheless, I'm grateful.
We had a chance to say goodbye. We had a chance to say everything we wanted to, tell her how much we loved her. I had a chance to spend a moment with her alone, read a poem I had written, tell her that it's dedicated to her all the way from the very beginning to the end.
She showed me how to keep your head above water. She showed me that the ones we love never really leave us. She showed me that even if all things end at some point, they'll live in our memories.
She taught me not to ever give up. She fought till the end and I couldn't be more proud of her. She's with my grandpa now - with no pain, with no worries, having an eternity together. They'll look at their children, grandchildren and great grandchildren growing up. They'll look at us knowing at the same time that one day we'll be happy - just like they are now.
When I looked at my granny's photo this morning, all I could see was peace - no pain at all. I saw the same person, who taught me so much. I saw the same person, who was in my life for 19 years. I saw the same person who will be a part of my life now and always.
I saw the same person whom I'll be missing until we meet again.
The same person, whom I'll love forever.
Rest in peace<3
