Pakotin iskän tulemaan mun seuraksi eilen Nyrölän kallioplanetaariolle kuvailemaan tähtiä - ja oon ihan sanaton vieläkin. Ellei pakkanen olisi hyytänyt mun luita jääpuikoiksi, olisin lähtenyt varmaan vasta aamulla kotiin. Mä en oo koskaan nähnyt missään yhtä paljon tähtiä taivaalla, se oli ihan kuin lumisadetta, joka ei koskaan saavuttaisi maanpintaa.
Jos vaan asutte inhimillisen matkan päässä jostain valosaasteettomasta paikasta, suosittelen ehdottomasti väijymään Forecaa selkeän illan varalta. Suosittelen myös sellaisen sattuessa kohdalle pukemaan kaikki vaatekaapista löytyvät toppavaatteet päälle, kunnes ette taivu sitomaan kengännauhoja ja kiroatte sitä, kun ulko-ovella alkaa pissittää.
Ihan uskomatonta. Ja jopa ukulelen soittoakin rentouttavampaa. (Hahah, oon ihan koukussa siihen... Ja siitä puheen ollen uskaltauduin julkaisemaan lyhyen laulu-/soittovideon instagramissa... Ääk. Tästä pääsette sinne: click)
Yesterday my dad took me (read: I forced him to come with me) to the outdoor planetarium of Nyrölä. The beauty of the starry sky made me completely speechless; it was one of the most amazing things I've ever seen. Being there was even more relaxing than playing the ukulele. (Haha, I'm so addicted to it. And speaking of that... I published a short singing-/playing video on Instagram... Yikes. You'll find it here: click)







