Favorites of the Year

Helou kaikille!

Täällä kirjottelee tosi epäaktiivinen (.... passiivinen? :D) bloggaaja. Mulla on ollu ihan kamalasti kiireitä ens kevään pääsykokeeseen valmistautuessa ja joululahjojen kanssa säätämisessä, joten en oo ehtinyt kuvailemaan oikeastaan yhtään. Äsken lähdin kyllä liikkeelle auton ja kameran kanssa, mutta ennenkuin kivaa kuvailupaikkaa löytyi, huomasin huristelevani noin 50km päässä kotoa oravien armoilla keskellä kuusimetsää.

Kiireet ei tunnu helpottavan kyllä ollenkaan, kun katson kalenteria eteenpäin. Ens vikolla on edessä

1) Heti maanantaina yhdeksältä aamulla esitelmä yläastelaisille lukio- ja yliopistoelämästä 

2) Tiistaina autokoulun kakkosvaiheen ajotunti 

3) Heti perään info vapaaehtoistyöstä vanhusten parissa! Lähdin siis mukaan vapaaehtoistoimintaan ja menen viikottain pitämään seuraa vanhainkotiin jollekin, joka kaipaa juttuseuraa ja ulkoilukaveria :) 

4) Keskiviikkona meenkin sitten tapaamaan sitä kyseistä vanhusta ja tutustumaan siihen! :) 

5) Torstai-perjantai menee luonnontieteilijöiden risteilyllä Itiksellä...

6)... Ja jos aikaa jää ja jaksamista on, niin viikonloppuna suuntaan parhaan kaverin luokse Kuopioon :D

Mutta nyt tosiaan tämän postauksen aiheeseen! Katselin mun arkistoja ja huomasin, että tänä vuonna kameran kanssa on tapahtunut jonkinasteista kehittymistä. Muokkailu menee jo suht rutiininomaisesti, eikä enää tarvitse räpsiä kahtasataa kuvaa samasta kohteesta ja toivoa, että josko siellä joku onnistuisi :D Ajattelinkin siis tehdä tämmöisen koosteen mun omista kuluneen vuoden lemppariotoksista - alkaen siis joulukuusta 2013.

Colors of the Wind (oma lemppari!)

Day Escapes

Generations

(Tällä kuvalla on ihan hirmusen iso tunnearvo, koska se on viimeinen kuva mummusta elossa kotona. Sylissä hänen lapsenlapsenlapsensa <3)
(This photo has a lot of sentimental value. It's the last photo of my granny alive at home. She's holding her great grandchild <3)

Ja kehykset ihan sen takia vaan, että kuva erottuisi paremmin, kun on sen verran läheltä otettu.

The Night of Geneva

Meltdown

Takeoff

The Last Rays of Light

Pilvilinnan Prinsessa

Resurrection

YO Ami

YO Taru

YO Katariina

The Road

The Milky Way

Lightrays

The Fallen Angel

The Sun Corral

Windy Fields

After the Rain

Night and Day

Reflections

Rocky Stream

Mikä oli teidän suosikki tältä vuodelta? :)

Which one was your favorite?

Koulukiusaaminen

Suomen lukiolaisten liitolla on menossa varmaan monelle jo tuttu "kutsu mua" -kampanja kiusaamista vastaan, mikä on mun mielestä ihan älyttömän upea asia. Osallistuin siihen instagramissa ( oon siellä nimimerkillä katisara_ ) itsekin ja kirjoitin kuvatekstiksi mun oman tarinan, jonka halusin jakaa kaikille kiinnostuneille - aihe kun sattuu olemaan valitettavan tuttu. Aika harva teistä mua varmaan instassa seurailee, joten päätin tehdä tästä nyt ihan omanlaisensa postauksen (lue: pienimuotoinen romaani tulossa).

Kaikki alkoi siitä, kun ala-asteella mut jätettiin yhtäkkiä yksin. Musta alettiin puhua pahaa selän takana, töniä nurin ja sulkea kaiken yhteisen ulkopuolelle - enkä tiedä vieläkään syytä siihen. Kai sillä sitten oli jotain tekemistä mun homealtistuksen ja sen vaatimien erityisjärjestelyiden kanssa. Meidän luokkaan piti hankkia ilmanpuhdistin, en voinut osallistua sisäliikuntaan, en syödä samoissa tiloissa muiden kanssa - jonkun piti aina tuoda mulle ruoka luokkaan. 

Muistan tosi elävästi kun yhden kerran kyselin kaikilta, että kuka jäisi mun kanssa syömään, mutta jokainen vältteli katsekontaktia ja luokkaan lankesi aika jäätävä hiljaisuus. Itkuhan siinä meinasi tulla. Ajattelin, etten saisi ruokaa ollenkaan, kunnes lopulta opettajan käskytyksen jälkeen yksi meidän luokan poika suostui tuomaan mulle annoksen. Sen jälkeen meidän luokkaan tuli lista, joka pakotti jokaisen jäämään vuorollaan mun seuraksi. Tän jälkeen aloin saada tosi ikävää piikittelyä kaikesta, mitä tein. Esimerkiksi nyt tuli mieleen se, kun olin saanut uudet luistimet, jotka poikkesi siitä tavallisesta valkoisesta mallista. Ne oli siniset ja samettiset, tykkäsin niistä tosi paljon ja laitoin ne iloisena jalkaan ekalle luistelutunnille. Hymy kuitenkin hyytyi aika äkkiä, kun yksi meidän luokan tyttö katsoi mun jalkoja oudoksuen ja kysyi "Miks sulla on tollaset? Etkö sä pysty pitämään edes tavallisia luistimia?"

Kukaan ei halunnut kirjoittaa mun ystäväkirjaan tai viettää aikaa mun kanssa. Olin sen verran pieni, etten tiennyt yhtään, miten siihen olisi pitänyt reagoida. Olin hiljaa, en kertonut edes vanhemmille. Kun mun ongelmat sisäilman kanssa paheni, jouduin jäämään kotiopetukseen. Tunsin olevani ihan yksin ja hukassa; numerotkin laski huomattavasti kun tieto koealueista ei tullut perille. Kaiken tän aikana vaan yks ihminen seiso mun vierellä koko ajan, ja se ihminen on edelleen yks mun parhaista ystävistä. Se ihminen on se mun rakas sekopää, jonka kanssa pyöritän K&M leffayhtiötä.

Lopulta jouduin vaihtamaan koulua. Uusi koulu oli tosi erilainen ja olin ihan ihmeissäni, kun toiset halusi vapaaehtoisesti olla mun kanssa. Numerot nousi takaisin normaalille tasolle, nauroin ensimmäisiä kertoja aikoihin kunnolla. Ne ihmiset sai mut jopa irtautumaan siitä surusta, minkä mun papan hiljattainen kuolema oli jättänyt jälkeensä. Vaikka jonkinlaista huomauttelua ulkonäöstä ja kovaa tahtia kihartuvista hiuksista olikin, olin onnellinen. Vaikka mun pitkäaikainen ihastus vastasikin mun tunteidenvuodatukseen "hyi vittu", hymy mun kasvoilla säilyi. Mä en ollut yksin, se oli tärkeintä.

Yläasteella kaikki alkoi kuitenkin taas muuttua. Kuulin, että musta puhuttiin taas pahaa selän takana. Olin pätijä ja hikke, koska pärjäsin koulussa. Olin huora, koska seurustelin hetken yhden ihmisen kanssa. Ihmiset, joihin olin luottanut, alkoi haukkua mun ulkonäköä.

"Sä oisit niin paljon paremman näkönen suorilla hiuksilla."

"Mikset sä meikkaa? Oisit niin nätti."

Pahin isku oli kuitenkin ehkä se, kun kävin pyynnöstä kysymässä hyvän kaverini ihastukselta, että tahtoisiko tämä joskus käydä juttelemassa kyseiselle kaverilleni. Pari tän pojan kaveria katsoi hetken aikaa yllättyneenä, kunnes toinen avasi lopulta suunsa.

"Hah, no jos se kaveris näyttää yhtään sulta niin no thanks!"

Yritin olla välittämättä, vaikka sattui ihan tosissaan. Yläaste jatkui aika samanlaisena ja ala-asteen huomauttelut ulkonäöstä alkoi vähitellen palautua mieleen. Mun itsetunto laski käytännössä nollaan. Mulla oli kuitenkin vierelläni läpi yläasteen ihminen, joka ei vielä tähän päiväänkään mennessä oo kyllästynyt kuuntelemaan mun murheita tai valitusta edes niistä maailman turhimmista asioista (klik). Katsu, oot mun paras ystävä ja ilman sua olisin varmaan näätäarmeijan kidnappaamana jossain päin Himalajaa.

Lukio tuntui olevan taas uusi alku. Otin heti mahdollisimman itsevarman asenteen ja tutustuinkin moniin ihmisiin. Kaikki sujui hyvin siihen asti, kun sain pari kommenttia mun painoon liittyen tosi lyhyen ajan sisällä. En ollut silloin edes isokokoinen, ehkä kokoa 36-38. Silti mun itsevarmuus alkoi taas laskea ja kaikki aiemmat kommentit ulkonäöstä kummitteli mielessä. Jonkin ajan kuluttua muutama tosi epäedustava valokuva oli tavallaan piste iin päälle. Mä en nähnyt itessäni oikeastaan enää mitään hyvää: hiukset oli oudot, vartalo liian iso.

Päätin laihduttaa muutaman kilon, mutta niinkun varmaan moni huomasikin, homma lähti vähän käsistä. Mun paino tippui neljässä kuukaudessa yhteensä 17 kiloa.

Mulla kesti todella kauan päästä ylös sieltä kuopasta, mihin olin antanut itseni pudota. Se oli kaikkea muuta kuin helppoa - eikä ne silloin saadut ilkeät kommentit ulkonäöstä helpottaneet mun oloa yhtään. Tuntui, etten kelvannut ollenkaan. Isokokoisempana olin läski, laihana rääpäle, jota sai vapaasti alkaa syrjiä ja haukkua. 

Pikkuhiljaa mä kuitenkin nousin. Opettelin arvostamaan itseäni sellaisena kuin oon, ja mun silloisella poikaystävällä oli todella iso merkitys mun itsetunnon kohoamisessa. Vaikka meidän suhde joitakin kuukausia sitten päättyikin, tuun olemaan tälle ihmiselle ikuisesti kiitollinen. Samoin ihanalle Sinille, jonka kanssa lähennyin varsinkin abivuonna. Ootte molemmat uskomattomia.

Yliopisto alkaa kahden päivän päästä ja toivon todella, että tää kaikki on nyt takana päin. Mä alan lopultakin tuntea, että oon taas oma itseni. Valokuvissa on sama, iloinen tyttö kuin lapsenakin. Hiukset nyt ottaa päähän aina, kun peilistä katsoo takaisin ihmisen sijasta pensas tai pari vuotta trimmaamatta ollut puudeli - mutta se ei kuitenkaan vaikuta siihen, miten mä  suhtaudun elämään nykysin. Nyt mä oon vahvempi, nyt mä pärjään. Mä en anna itseni luovuttaa enää.

Kaikkien vaikeuksien aikana mulla on aina ollut ihmisiä tukemassa mua. Joskus enemmän, joskus vähemmän. Ja se tuki on ollut mulle älyttömän tärkeää. Ilman sitä olisin varmaan vieläkin ihan hukassa, joten kiitos siitä ihan erityisesti kaikille neljälle - Millalle, Katsulle, Juholle ja Sinille. Te kaikki tuutte aina olemaan mulle älyttömän tärkeitä.

Kiusaamisen vaikutuksia ei kannata koskaan vähätellä. Se voi tuntua joskus pieneltä tai harmittomalta, mutta seuraukset voi olla sitäkin suuremmat. Puolustakaa ja olkaa muiden tukena. Se voi nostaa jo luovuttaneenkin takaisin jaloilleen.

Reflection

Olet kuiskaus

Keskellä hiljaisuuden

Sanoista kaunein

Joka päässäni kaikuu

Ainutlaatuinen

Olet heijastus

Ajatusteni kuva

Alusta loppuun

Lämpö kesäiltojen 

Lintu onnenkyynelten

Eilen oli ihan tajuttoman kaunis auringonlasku, joten heitin heitin fyssankirjat nurkkaan ja lähdin ajelemaan kameran kanssa vähän matkan päähän. Vaikka oli kylmä, se ei haitannut yhtään. Vaikka olin yksin ja kivet oli liukkaita, olin silti onnellisempi kuin aikoihin. Katselin sitä, miten auringonlasku väritti taivaan tasaisen sinisestä pikkuhiljaa melkein kuin maalaukseks. Olin onnellinen, kuvasin, hymyilin. Elämä on aika ihanaa nyt kaikesta stressistä huolimatta. 

         

Veden kuvaaminen pitkällä valotuksella

Multa on muutamaan otteeseen kysytty, että miten saan aikaan sen sellasen "pehmeen" efektin mun vesikuviin, joten päätin tehä jonkinnäkösen tutoriaalin kyseiseen aiheeseen liittyen :) Siinä käytetään siis pitkää valotusta, kuten otsikko jo vähän siihen viittaakin.

30sec, f/7.1, ISO 100

1. Näiden kuvien kuvaaminen ilman valaistusta vähentävää suodinta onnistuu vain ja ainoastaan

a) Iltahämärissä

b) Todella harmaalla ja pilvisellä säällä

c) Muuten vain pimeähkössä paikassa.

Täydessä päivänvalossa lopputuloksesta tulee oikeastaan poikkeuksetta ylivalottunut / kokonaan valkoinen.

Mulla on siis käytössäni Hoya NDx400 -harmaasuodin, joka himmentää kuvaa niin, että objektiiviin tulevasta valosta läpi pääsee vain noin 0,002% (arviolta 9 aukkoa). Valotusajan voi säätää päivänvalossa noin yhdestä sekunnista yhteen minuuttiin - ilman, että kuva ylivalottuu.

15sec, f/4, ISO 100

2. Varmista, että sinulta löytyy jalusta tai jokin vakaa alusta kameralle.

3. Asetusten säätäminen:

a) Ohjeet suotimen omistaville

• Valotusaika riippuu tilanteesta; joskus lähes samaan tulokseen pääsee 10 sekunnin tai 30 sekunnin valotuksella. On vain kokeiltava, mikä näyttää omaan silmään parhaalta. Mulla on yleensä aina 20-30 sekunnin mittanen valotus.
• Aukko riippuu valotusajan pituudesta. Mitä pitempi valotusaika, sitä pienempi (suuri luku) on aukon oltava. Suotimen kanssa kuvattaessa harvoin kuitenkaan tarvitsee mennä ihan suurimpiin lukuihin asti. Vastaavasti mikäli valotus on lyhyempi, on aukon oltava suurempi. Hyvä aloituspiste on yleensä sellainen f/11. Jos kuva on liian kirkas, kokeile seuraavaksi vaikka f/16. Vastaavasti jos se on liian tumma, kokeile f/8 jne. 

Nää asetukset on aika pitkälti pelkkää kokeilemista, kaikki riippuu niin paljon tilanteesta ja tavoiteltavasta lopputuloksesta. On vaan säädeltävä kärsivällisesti, mullakin lopputulos alkaa yleensä näyttää mielikuvien mukaiselta vasta 3-5 testikuvan jälkeen. Tottakai sitä alkaa pikkuhiljaa silmäkin sit harjaantua sille, että millaset asetukset vois sopia parhaiten. Tekemällä oppii :)

• ISO kannattaa pitää melko pienenä (ettei tule rakeisuutta), 100-200 on yleensä sopiva.

30sec, f/4, ISO 100

b) Ohjeet ilman suodinta kuvaaville

• Valotusaika ei voi olla kovin pitkä, mikäli puhutaan tilanteesta, jossa kuitenkin vielä näkee ympärilleen. En voi sanoa mitään tarkkaa rajaa, mutta aiemmin kun otin kuvia ilman suodinta, 3-5 sekuntia alkoi olla aika ehdoton maksimi. 
• Aukon kannattaa olla yleensä melko pieni. Testailu on hyvä aloittaa esimerkiksi arvosta f/18. Fiksailut tehdään tilanteen mukaan: mitä pitempi valotusaika, sitä pienempi (suuri luku) on aukon oltava. Vastaavasti mikäli valotus on lyhyempi, on aukon oltava suurempi (luvun pienempi). Jos kuva on liian kirkas, kokeile seuraavaksi f/22. Vastaavasti jos se on liian tumma, kokeile f/14 jne.

Toistan saman mitä sanoin jo edellisessä kohdassa: ei ole olemassa mitään tarkkoja lukuja tai tiettyjä säätöjä, mitä on käytettävä. Silmä oppii pikkuhiljaa näkemään ne rajat, minkä sisällä asetusluvut liikkuu, mutta ihan yhtälailla mun on joka kerta otettava useampia testikuvia eri säädöillä ja vertailtava niitä keskenään :)

• ISO kannattaa pitää melko pienenä (ettei tule rakeisuutta/ylivalottuneisuutta), 100 on yleensä sopiva.

3,1 sek, f/22, ISO 100

4. Räps. Kokeilua, kärsivällisyyttä ja paljon kuvailua eri tilanteissa :) Toivottavasti tästä oli apua ja kysymyksiä saa aina heitellä, mikäli jäi jotain epäselväksi :)

30sec, f/4, ISO 100

Ps. If there's someone who doesn't speak/understand Finnish and would still like to read this tutorial on long exposure photography, just let me know and I'll translate this. 

When the stars come out

Pieni lintu yön

ja siivet tähtisumun

taivaan silmät auki saa

Before & After Photoshop

1. Metsän henki

The Spirit of the Forest

ENNEN

JÄLKEEN

2. Head In Clouds

ENNEN

JÄLKEEN

3. Jäärouva

Ice Lady

ENNEN

JÄLKEEN

Tiia pyys mua tekemään tämmöstä ennen/jälkeen Photoshoppauksen -postausta, ja aattelin nyt toteutella sen kun matskuu oli kertyny sopivasti. Yritin myös liittää jokaiseen kohtaan pientä selostusta, että miten olin tehny noi muokkaukset, mutta totesin muutaman rivin jälkeen, etten yksinkertasesti osaa selittää niitä vaiheita :( Voin jossakin välissä koittaa tehdä jonkinnäköstä tutoriaalia mun perusmuokkailuista, mutta tiivistetysti näitä kaikkia kuvia yhdistää kolme sanaa -  layerit, Lightroom ja Google. Värit muokkaan oikeestaan aina Lightroomissa, noi erikoistehosteet hoitelen Photoshop Elementsin ja Googlen kuvahaun yhteisvoimin; otan esimerkiks valmiita savutextureita kopiointisivustoilta, jonka jälkeen muokkaan ne sopivaan muotoon (häivytän mustan taustan, niin että jäljelle jää vaan valkonen savu), liitän ne omien kuvien päälle ja vääntelen sopivan muotosiks. 

Kritisoin jossakin aiemmassa postauksessa vähän kuvien muokkaamista, mutta nyt mun täytyy kyllä pitää jatkossa suuni kiinni :D Oon hurahtanu ihan täysin muokkailuun, koska jotenkin sekin on vaan ihan oma taiteenlajinsa. Tein esimerkiks ton viimesen kuvan tänään ilman minkäänlaista alkuinspiraatiota. Otin vaan arkistojen kätköistä jonkun vanhan kuvan, heitin sillä muokkausohjelmaa ja aloin hommiin. Se lopullinen visio synty mun päähän vasta ihan viime hetkillä, mutta ihan jo pelkästään sen kuvan tekeminen oli kivaa ja hauskaa.

Tiia asked me to do some sort of post with a theme of "Before/After Photoshop" - and since I had enough material on my computer, I decided to put the idea into action. I also tried very hard to explain the different phases of each editing process but unfortunately after writing a few lines I had to give up. At some point, I might try to carry out some kind of tutorial based on the usual adjustments I make while editing. However, If I had to sum up the process I've gone through with these three photos, I would describe them with three words - Layers, Lightroom and Google. I always edit the colors in Lightroom and add the special effects by using Photoshop Elements (and Google) - for example in this case I downloaded a few free smoke textures on my computer which I then edited into the right form, pasted on the background photo and warped into the right shape. 

I criticized Photoshopping just a little bit earlier but I think I should just keep my mouth shut from now on. I'm completely in love with editing - for me it's just some kind of form of art. For example I had no idea what to do with the last one of the photos but I just started processing it anyways.  I didn't catch the final vision of the upshot until on the very last minutes - before that it was nothing but up in the air - but purely just making the photo was fun.

Switzerland & France - Geneva, Chamonix and Cern

Mun hiljaiselolle on tällä kertaa syy:

Vuoden ajan odotettu Sveitsin reissu on nyt sitten ohi :) Lähdettiin siis meidän ja yhden toisen lukion pitkän fysiikan opiskelijoiden kanssa Geneveen - pääasiallisena tarkotuksena tutustua Cerniin ja syventää meidän tietoja hiukkasfysiikasta. Lähdettiin matkaan viime perjantai-lauantai välisenä yönä ja tultiin viime yönä kolmen aikoihin takasin. Meitä oli yhteensä noin 20 oppilasta plus opettajat ja voin vaan sanoo, että oikeesti yks huikeimmista reissuista ikinä! Aattelin kertoo tästä tuttuun tapaan tälleen matkapäiväkirjatyylillä :) Ja varotan jo etukäteen - tästä tulee pitkä postaus.

We spent five days with our Physics group in Switzerland and France. We stayed in Geneva, spent a day in Chamonix and also visited Cern - the European organization for nuclear research. We had a group of  20 students and two teachers and I must say that I had the best time ever!

Lauantai 25.1.2014

Klo 00.30 Bussi lähti kohti Helsinkiä koulun pihasta. Oltiin kaikki ihan zombeja ja yritettiin nukkua se matka, mutta ite lähinnä lahnailin silmät kiinni. Oltiin siinä kolmen jälkeen Helsinki-Vantaalla ja lento lähti 06.15 kohti Sveitsiä - Genevessä oltiin siinä kaheksan jälkeen aamulla paikallista aikaa. Käytiin heittämässä matkatavarat hostellille, minkä jälkeen meillä oli loppupäivä vapaata aikaa tutustua kaupunkiin. Sää oli tosi lämmin ja aurinko paisto, joten oli vähän hassu olo kulkee toppatakki ja kahet housut päällä kun paikalliset joogaili topeissa laiturilla tai juoksenteli shortseissa rantaboulevardia pitkin. 

Saturday

We left for Helsinki half past midnight. We were all a bit zombie-like and tried to sleep a bit in the bus but at least I was just irregularly dozing off. We arrived in Helsinki about at 3am and checked our luggage in. The departure was at 6.15 am and we landed in Geneva at 8am (local time). We dropped our bags to the hostel's luggage storage and went to explore the city - no lectures, no traveling, just chilling :) The weather was really warm so it was a bit funny to wander around wearing a quilted jacket while the local people had their shorts and T-shirts on... :D

Sunnuntai 26.1.2014

Oltiin menty edellisenä iltana melko aikasin nukkumaan, joten herätys ennen kello seittemää ei tuntunu ees kovin pahalta. Kaikki oli lähinnä vaan innoissaan siitä, mitä kaikkee tultais kokemaan sen päivän aikana. Kaheksan aikoihin lähettiin Genevestä bussilla kohti Ranskan Chamonixia, Mont Blancin juurella olevaa vuoristokylää. Sillä välin kun osa jäi kaupunkiin shoppailemaan ja osa meni laskettelemaan, lähti suurin osa porukasta gondolihissillä 2317 metrin korkeuteen vuorille. Me ei ihan heti kuitenkaan päästy sinne liian kovan tuulen takia, joten käytiin paikallisessa kahvilassa syömässä valehtelematta mun elämän toisiks parasta kakkua (no worries äiti, oot yhä se ykkösleipuri mun elämässä!). Se oli tehty niin taitavasti, että voisin elää ehkä loppuelämäni pelkästään sillä.

Sunday

We woke up at 7am and the atmosphere was full of excitement and rising body temperatures. Three pairs of pants, two shirts and a quilted jacket, woolly hat, warm shoes and mittens - [x] checked - and we were ready to leave for France, Chamonix, a small mountain village at the base of Mont Blanc.  Before climbing over 2000 meters above we decided to sit down at a local patisserie and eat HONESTLY the second best cake in my whole life (no worries mom, you're still the baker number one to me!).

Pienen ruokatauon jälkeen päästiin vihdoinkin lähtemään yläilmoihin. Enkä unohda sitä ikinä.

En oo koskaan - ikinä - milloinkaan elämässäni kokenu mitään vastaavaa. Yksikään mun tän reissun aikana ottama kuva ei kykene välittämään sitä tunnetta ja sitä hämmästystä, minkä koin katsoessani ekaa kertaa alas pienenä pisteenä näkyvään Chamonixiin. Yhtäkkiä tunnet olevas maailman pienin olento. Joka puolella kohoaa useiden kilometrien korkuisia vuoria, oot korkeemmalla kun pilvet. Lunta on joka puolella polviin asti, välillä kylmä tuisku pyyhkäsee hiukset pois kasvoilta. Juokset vapaampana kun koskaan, ympärillä vallitsee täydellinen hiljasuus. Mä vaan kaaduin istumaan maahan ja aloin nauraa - pelkästä onnesta. Se tunne oli niin uskomaton.

After the lunch break we took a gondola lift up to the skies. None of the pictures I took are able to convey the amazement and that very feeling I had while looking down. Suddenly I just felt like the smallest thing in this world. You can see the mountains rising everywhere, you're higher than the clouds. There's snow everywhere up to your knees and the cold winter air is playing with your hair every now and then. You feel so free running around, all you can hear is a perfect silence. I sat down and started to laugh - just because of pure happiness.

Mä ja Sini oltiin puettu vaatetta 30 pakkasasteen varalta, mutta siellä olikin sit puolet lämpösempää. Meillä ei ollu yhtään kylmä, joten päätettiin jäädä pitemmäks aikaa kun muut. No, oltiin lähössä jatkamaan matkaa, kun yhtäkkiä iski ihan järkyttävä lumimyräkkä. Sitä lunta lens mun naamalle isoina paakkuina ja oikeesti tuntu siltä, että kaatuu kohta. Samalla hetkellä Heidi soitti meille alhaalta ja kerto, että saatetaan Sinin kanssa venailla siellä vähän pitempikin tovi - kaikki gondolihissit oli pysäytetty liian kovan tuulen takia :D Me käytiin sitten sanomassa kahelle englantilaismiehelle se sama, mitä oltiin just äsken kuultu. Siitä syntykin sitten vähän pitempi keskustelu - juteltiin niiden miesten kanssa englanniks varmaan puol tuntia ihan kaikesta mahollisesta. Ne heitti jotain läppää meidän kanssa, kehu meidän kielitaitoo, kyseli Suomesta ja siitä, mihin ollaan majotuttu (... ja petty kun ei saanu meistä drinkkiseuraa :DD). Jatkettiin juttelua vielä sittenkin, kun päivän viimenen hissi tuli noutamaan meiät. Toi oli ehkä yks mun elämän parhaimmista kokemuksista ventovieraiden ihmisten kanssa - ja koko päivä oli muutenkin yks mieleenpainuvimmista ikinä.

Actually the feeling was so amazing (and we had a bit too much clothes on) so me and my friend decided to stay there a little longer than the others. Well, we were just about to continue when a sudden blizzard surprised us and our friend called us and told that all the lifts have been stopped. Luckily we found two englishmen to talk to and hang out with while waiting for the last lift to pick us up. It was two awesome to notice how much we understood and how easy it was to talk to them - this was probably one of the best experiences I've had of talking with complete strangers!

Maanantai 27.1.2014

Lähdettiin aikasin aamulla kohti Sveitsin ja Ranskan rajalla olevaa hiukkasfysiikan tutkimuskeskusta, Cerniä. Käytiin tutustumassa CMS-koeasemaan, kuunneltiin luentoja ja syötiin ihanaa pastaa. Illalla jäätiin ratikasta pois vähän tavallista aiemmin ja mentiin kiertelemään yheen isoon ostoskeskukseen.

Monday

In the morning we finally left for Cern. We saw the CMS research station, had a lot of lectures and ate some wonderful pasta. In the evening we visited a local shopping center before returning to our beds.

Hahah, huvittaa vaan vieläkin nää kielimuurit tuolla reissun aikana! Yks parhaista tapahtu just tänä päivänä :D Oltiin syömässä jossain grilliruokapaikassa, missä tarjoilija ei osannu puhua englantia. Saatiin eka vaivalla tilattua meiän ruuat, mutta varsinainen ongelma tuli vastaan vasta laskua pyydettäessä... Ei tiedetty mikä on "lasku" ranskaks, joten Heidi kaivo sanakirjan esille ja ääns parhaan kykynsä mukaan sieltä 'laskua' vastaavan sanan. Se tarjoilija katto meitä ihan ihmeissään ja sano jotain ranskaks, johon Katsu totes "NO! STOP! Me hoidetaan tää nyt ite!" :D Heidi alko tökkiä "lasku" -sanaa siellä kirjassa, mutta tarjoilija ei tajunnu vieläkään. Siinä vaiheessa mun päässä kaks pientä rispaantunutta johdonpäätä löys viimeinkin toisensa ja sanoin "katoppa ettei se sana vaan tarkota jotain muuta laskua..." 

Jep. Oltiin pyydelty siinä kärsivällisesti jo jonkinmoinen tovi lupaa LASKEUTUA :D No, onneks saatiin lopulta maksettua...

Oh God, the language barriers we faced were probably the best ones ever. We were eating in a restaurant where the waitress spoke only French and we tried to ask for the bill. Well, we didn't know what 'a bill' is in French so we took our dictionary and found an equivalent word for that. Regardless of the very hard trying - somehow we ended up with asking for a permission for landing...

Sataa vs. ei sada
Raining vs, not raining

Tiistai 28.1.2014

Toisiks viimenen päivä vietettiin lähes kokonaan Cernissä. Luentoja ja kiertelyä riitti, välillä meinas vähän nukuttaakin.. :D Syytän liian mukavia ja pehmeitä tuoleja. En ala kertoo enempiä niistä luennoista, koska oletan ettei kovinkaan montaa täällä kiinnosta hiukkasfysiikan syvimmät olemukset...

Tuesday

Lectures, lectures, lectures (sleeping). There were way too nice and soft chairs in Cern...

Illalla jäätiin Geneven vanhaankaupunkiin kuvailemaan, shoppailemaan (löysin yhen kivan paidan ja ihan liikaa suklaata) ja syömään. Siinä vähän ennen kahdeksaa Katsu, Sini ja Johannes meni hostellille pakkaamaan, mutta mulla oli liian suuri kuvailuinnostus päällä, joten Heidi jäi mun seuraks räpsimään kuvia Geneven yöelämästä. Se oli jotain niin kaunista katottavaa - ne valot, ne autot, ne ihmiset, ne pikkukaupat ja -kujat. Kaikki oli niin tunnelmallista ja kirosin mielessäni hiljaa (hmh okei, aika kovaankin ääneen) sitä, että seuraavana päivänä pitäis lähtee kotiin.

In the evening we decided to get off the tram a bit earlier than usually and begun rambling around the old part of the city. I took a lot of photos and bought a new shirt plus way too much chocolate. While the others returned to our hostel, me and my friend Heidi stayed there a little longer taking photos of the nightlife of Geneva. It was so beautiful and lyrical - the lights lighting up the city, the cars, the people, the tiny cozy shops and alleys. Every single part of me wanted to stay there, not to go return to Finland next day.

Joutsenia ei oo editoitu, otin tän vaan jotenkin vahingossa :D
The swans in the picture are non-edited - this was a pure accident :D

Ja no, saatettiin vähän eksyä Heidin kanssa. Luultiin tietävämme oikee suunta, mutta jotenkin päädyttiin kiertämään aika täydellisen epäsäännöllisen muotosta ympyrää. Muut oli sanonu, että meidän suuntavaistolla eksyttäis ihan varmasti, joten ylpeys oli liian suuri pieneen avunpyyntöön kyseisille henkilöille puhelimen välityksellä. Soitettiin siis meidän kaverille, Matiakselle, joka Google Mapsin avulla opasti meidät takas hostellille Suomesta käsin. Kauhulla odotan sitä laskua, joka postilaatikkoon kolahtaa.... :D

And well.. Somehow me and Heidi managed to stray in the middle of the center of Geneva. We thought we knew the right route back to our hostel but for some unknown reason we ended up circulating the tiny streets with no idea of our location. Well, fortunately our friend Matias and the Google Maps succeeded to advise us back to our lodging.

Keskiviikko 29.1.2014

Aamulla oltiin ehkä yhellä mielenkiintosimmista luennoista, joka käsitteli antimateriaa. Oikeesti se oli ihan käsittämättömän käsittämätöntä, mutta tajuttavaa. Taisiis - jos antimateriaa saatais kehiteltyä jossakin vaiheessa lääketieteellisiin sovellutuksiin - syöpää voitais ehkä hoitaa ihan uusin keinoin. Annihilaatio vois mahdollistaa niin paljon kaikkea. Ja Cernissä on jo onnistuttu tekemään vuonna 2011 15 MINUUTIN ajaks antivetyä. Niin upeeta. 

[x] Kiinnostuksen kivivyöry, mutta mä saan tosta ajatuksesta jostain syystä hullut kiksit.

Wednesday

In the morning we had a lecture about antimatter - which was probably one of the most interesting lectures we had during the whole trip. I mean - if people managed to evolve the applications of antimatter a bit further and apply them in medicine, there could be developed completely new ways of curing cancer. The annihilation of particles and their antiparticles could enable so much to humankind. AND in Cern they've already succeeded to create antihydrogen that lasted for 15 MINUTES. So awesome.

[x] Yep, you're probably jumping up and down for the excitement. 

Ennen lentokentälle menoa käytiin vielä YK:n päämajalla pienellä tutustumiskierroksella. Lento lähti takas Suomeen siinä seittemältä paikallista aikaa - kotona olin bussimatka mukaanlukien joskus kolmen aikoihin yöllä.

Before going to the airport we visited the United Nations headquarters. The flight back to Finland left from Geneva at 7pm (local time) and landed at 11pm. I was back at home at 3am.

Että sellanen reissu! Koin ihan mahtavia hetkiä, vaikka välillä väsyttikin. Nauroin ihan liikaa, vaikka reppu aiheuttikin jonkinnäkösen rasitusvamman mun vasempaan olkapäähän. Seura oli parasta, maisemat upeita, Sveitsi ja Ranska ihania.

Tää ei todellakaan jääny mun viimeseks kerraks tuolla! :)

So I guess that was pretty much it. I had the best time in spite of the fatigue. I laughed way too much even if my backpack induced some kind of RSI in my left shoulder. The company was the best, the landscapes awesome, Switzerland and France wonderful.

This wasn't a "goodbye" - this was a "see you later".


Ps. Teen vielä myöhemmin postauksen tän reissun mustavalkokuvista ja jonkinnäkösen videon :)
Ps. I'm also gonna do a tiny extra-post of this trip that includes the black and white photos I took plus a short video, so stay tuned :)