On edessäni sama tie, jota kesäisin kuljin päivästä toiseen.
Ylläni aurinko, joka valaisisi tietäni suljetuinkin silmin.
Ympärilläni vihreys, joka olisi yhtä elävä kuin minäkin.
Eikä mikään, ei mikään veisi sitä minulta.
Ei vierivä sora jalkojeni alla, ei sadepisarat tai jylinä ukkosen.
Vaan unohdin, että päivän jälkeen saapuu ilta.
Tulisi jälleen sumuinen aamu, kaiken peittävä halla.
Enkä näkisi enää eteeni.
Oivoi Kati! Yksi ihan mun lempparipostauksiasi koko sun blogin historiastasi (voi kyllä, olen lukenut ihan jokaisen postauksen). Jotain niin kaunista ja koskettavaa <3
VastaaPoistakiitos Annika, oot ihana<3
PoistaIhania kuvia! :)
VastaaPoistakiitti! ^^
PoistaIhan älyttömän upeita kuvia! Tykkään sun blogista tosi paljon, jään ehdottomasti seurailemaan :)
VastaaPoistaKäy kurkkimassa jos kiinnostaa;
http://emsimatu.blogspot.fi/
voi ihana kuulla, kiitos :))
PoistaEikä miten kauniita kuvia! :)
VastaaPoistakiitos :))
Poistatosi kaunis toi venekuva! :)
VastaaPoistakiitos, kiva et tykkäät! :)
PoistaKauniit kuvat ja herkkä kirjoitus :)
VastaaPoistajee kiitos! :)
PoistaAivan huippuja. Tuo eka kuva varsinki. Niinku itse äänettömyys ois vangittu tuohon kuvaan :)
VastaaPoistahttp://shiftingmoments.blogspot.fi/
kiitos kauheen paljon :))
Poista