Minä ja valokuvaus

Multa on pariin otteeseen toivottu tämmöstä postausta, jossa kerron vähän kuvaamisen taustoista, joten tässä tulee :)

Kaikki alko varsinaisesti kasiluokan joulusta, jollon sain lahjaks mun ensimmäisen (ja ainakin tähän asti ainoan :D) järkkärin. Olin kuvaillu jo ennen sitä semmosella Canonin suht hyvällä pokkarilla jonkun verran, mutta sillon se kuvien räpsiminen oli ollut lähinnä semmosta selfieitä kaverin kanssa ja lomareissuilla sitten turistimaisesti vähän enemmän ympäristöä. Niissä kuvissa oli semmosia satunnaisia onnistumisia, mutta ne tuli oikeestaan puoliks vahingossa. Kuvasin pelkästään täysautomaatilla tai sitten tein jotain yksittäisiä värisäätöjä. Niin, ja horisontti oli aina vinossa :D

Italia 2009,
Canon PowerShot SX200 IS

Jossain vaiheessa kasiluokkaa aloin kuitenkin kiinnostuu valokuvauksesta vähän enemmänkin. Menin koulussa kuviksen valinnaiselle valokuvauskurssille, ja vaikkei ne siellä otetut kuvat mitään huippuja ollutkaan, mun kiinnostus kuvaamiseen alko silti herätä.

Kuviskurssi 2010
Canon Powershot SX200 IS

No, sitten sain jouluna sen järkkärin (Nikon D7000), josta jo alussa mainitsinkin :) Eksyin we<3it sivustolle ja tumblriin ja kaikkialle tollasiin inspiraatiosivustoille ja aloin (lue: yritin) ottaa vähän sen tyyppisiä kuvia (hahah, nyt kun katon niitä niin naurattaa :D) ja aloin muutenkin kuvailla paljon enemmän. Ne oli pääasiassa kuvia vesipisaroista (joista jotkut jopa oli ihan hienoja), koriste-esineistä, mun penaalista, linssinsuojuksesta - ja nekin yhä täysautomaatilla. Pelkkä järkkäri oli siinä vaiheessa jo niin huikee juttu, että pelkäsin pilaavani sen mun virityksillä :D Jos kiinnostaa katella niitä kuvia, suosittelen klikkaamaan TÄSTÄ :D Kati 9lk bloggaa.

Pikkuhiljaa mulle alko kuitenkin syntyy sellanen oma näkemys. En varsinaisesti opetellu kuvaamaan, vaan jotenkin tuntu että kamera kasvo vähitellen osaks mua :D Aloin jollain tasolla nähdä sen, että millanen asettelu näyttää hyvältä, millaset arkisetkin kohteet voi olla kuvauksellisia, millä vois olla jotain sanottavaa. Uskalsin kokeilla uusia asioita.

Kevään ja kesän 2011 (yllä olevat kuvat väliltä huhtikuu-heinäkuu) jälkeen mun kiinnostus kuvien ottamiseen lisäänty entisestään ja mulle alko muodostuu sellanen tietty omanlainen kädenjälki niihin otoksiin. En kokenu mitään ultimaattisia valaistumisia, taidot vaan lisäänty aina vähäsen kuva kuvalta harjottelun myötä. Aloin hahmottaa sen, että mistä kuva kannattaa rajata, miltä tasolta ja etäisyydeltä se kannattaa ottaa, mistä suunnasta valon pitää tulla. Sain myös lisää objektiiveja, jotka toi ihan uusia ulottuvuuksia ja lisää intoa kuvien ottamiseen. Kuvasin enimmäkseen luontoa, mutta satunnaisesti myös ihmisiä, mikäli ne suostu mun malleiks :D

Vilma 2011

Olin muokkaillut mun kuvia pari vuotta pelkästään Photoscapella ym ilmaisohjelmilla, mutta sitten sain 17v lahjaks äitiltä ja iskältä Photoshop Elementsin. Aluks muokkailin ihan näitä perus värisäätöjä ym, mutta vähitellen aloin oppia ihan uusia juttuja sillä. Se tuntu tosi kätevältä esimerkiks tämmösissä asioissa, että jos halus muokata kuvasta jonkun pikkuvirheen pois. Niinkin perusasia, kun "Healing Brush Tool", oli mulle ihan uus ja ihmeellinen juttu. Opin myös vähän aikaa sitten leikkimään layereilla (niinkun saitte täälläkin huomata..), ja tavotteena olis oppia lisää uusia asioita mahollisimman pian :)

Vilma 2011

Syksy 2013, kuvat vuosilta 2011-12

Ehkä noin puoltoista vuotta sitten aloin vihdoinkin luopuu siitä täysautomaatilla räpsimisestä. En antanu enää kameran tarkentaa itekseen, vaan tein sen käsin. Aloin myös kokeilla erilaisia säätöjä, muun muassa pitkää valotusaikaa, mutta en vielä sillon todellakaan tajunnut sitä, että millasiin asioihin ne vois vaikuttaa. Vähitellen opin tekemään niitä samoja asioita mitä teen nykysinkin - muun muassa kuvaamaan virtaavaa vettä päivänvalossa, saamaan tähdet näkyviin, pysäyttämään liikkeen.

Viimesimpiä käänteitä mun "kuvaajan uralla" on varmaankin ollut viime keväänä harmaasuotimen saaminen, joka on mahdollistanut mulle sellasia kuvia, joihin oon jopa ite jollain tasolla tyytyväinen :D Sen lisäks sain muutamia viikkoja sitten vihdoinkin käyttöön Photoshop Lightroomin, joka on tuonut niin paljon sisältöä mun kuvien värimaailmaan! :)

Harmaasuodin + 30sec valotusaika

Harmaasuodin + 20sec valotusaika

Oon nyt viime aikoina saanut täällä blogissa (ja eilen Escapessa Kaisalta ja Mariannelta, kiitos teille siitä :DD <3) kehuja mun blogista ja täällä olevista kuvista ja se on tehny mut aivan tajuttoman onnelliseks. Tuntuu ihan hassulta, että jotkut oikeesti uskoo mun otoksiin ja sanoo, että musta olis taidealalle. Oon siitä ihan tajuttoman kiitollinen, koska kaikki se lisää mun motivaatiota ja halua oppia lisää asioita. Ei sillä, etteikö sitä olis jo ennestään, koska vaikka mä lääkäriks tahdonkin, haluan mä myös isona tehdä valokuvaajan duunia jonkinasteisena sivubisneksenä. En pidä itteeni vielä tarpeeks hyvänä siihen hommaan, mutta onneks mulla on vielä paljon aikaa harjotella :) Ja vaikkei musta koskaan oikeeta valokuvaajaa tuliskaan, tulee tää silti aina säilymään mulle tärkeenä harrastuksena.

On hiljaisuus niin täydellisen hiljaista

Hiljaisuus.

Väritön maisema, putoavien lehtien havina. 

Hiuksiin tarttuva kylmä tuuli ja höyryävä hengitys. 

Metsän vihreys, lintujen laulu ja aurinkoiset kesäpäivät ovat jääneet taakseni. Pakkanen tanssii kevyesti ilmassa - verhoten hitaasti jäätyvän maan valkeaan lumihuntuun. Lehtien pinnoilla helmeilee jääkiteitä, roudan vangitsemat heinät katkeilevat jalkojeni alla. Käännän katseeni kohti puhtaan valkoista, pilvien peittämää taivasta, joka ennen loisti kirkkautta virheettömällä sinisyydellään.

Viimeiset valonsäteet kajastavat heikosti metsän takaa. Horisontti hohtaa vielä hetken kirkkaana, ennen kuin Aurinko painuu lopullisesti mailleen. Maisema ympärilläni alkaa hämärtyä, ja huomaan kynttilöiden syttyvän yksi kerrallaan ikkunoihin. 

Käännyn ympäri ja lähden seuraamaan omia, hankeen painuneita jalanjälkiäni. Kuljen ohi uinuvan muurahaispesän, yli kaatuneen puunrungon, ali lehdettömän oksiston. Kuulen takaani vaimenevan puron solinan, edestäni askel askeleelta lähestyvät liikenteen äänet. Hiljaisuus jää taakseni.

Pysähdyn.

Pienet, hennot hiutaleet leijailevat hiljalleen kohti maata. 

Tunnen pakkasen kiristyvän.

Talvi on täällä.

Ps. Mulle on sanottu siitä, että valokuvausblogeissa painotetaan yleensä lähes kokonaan niihin kuviin, eikä tekstiosuudet oo sillon kovin pitkiä. Mää tein vähän aikaa sitten muutamia postauksia ihan vaan parin rivin teksteillä, mutta jotenkin tuntu, ettei ne kuvastanu mua ollenkaan. Mä rakastan valokuvausta ja tän blogin teema on edelleenkin vahvasti sidoksissa siihen, mutta toinen asia, joka on oikeestaan yhtä lähellä mun sydäntä, on kirjottaminen. Tykkään tosi paljon kuvailla asioita, tapahtumia, ympäristöä ja mun ajatuksia vähän kaunokirjalliseen tyyliin. Kirjotan tällä hetkellä omaa fantasiaromaania (niinkun oon täällä aiemmin kertonutkin), ja tää on jotenkin tosi ristiriitasta, koska oikeesti luen tosi vähän kirjoja. Pointti oli kuitenkin se, että en halua laittaa postaukseen pelkästään ensiks muutamia kuvia peräkkäin ja sen jälkeen niiden alle teksti "eilisen kuvausreissun saldo". Haluan ennemmin heittää ne kuvat tänne ja lisätä väleihin tän ja edellisen postauksen tapaan pieniä tekstejä - ikäänkun ne olis jonkinasteinen kehyskertomus liittyen niihin kuviin ja niiden ottamiseen. Aina sitä inspiraatiota/jaksamista kirjottamiseen ei kylläkään löydy, mutta jos niitä vaan yhtään on, aion jatkossakin tehä postauksia välillä samalla tyylillä :)

JA AINIIN.

100 lukijaa.

En tiiä mitä sanoo. Ootte ihania. Nyyh.

♥

Flashbacks

Olen yksin. 

Ranta on autio. Kaikki kesän äänet - lintujen laulu, lasten iloinen nauru, virtaava vesi - kaikki ne, kaikki ne onnea ja elämää täynnä olevat äänet, kaikki ne ovat hiljentyneet. Aurinko ei paista, lämmin tuuli ei pyyhkäise kevyesti hiuksia kasvoiltani. Vedän kohmeisin käsin toppatakin vetoketjun ylös asti kiinni ja tunnen vilunväristyksen läpäisevän kehoni päästä varpaisiin. Katselen hitaasti virtaavaa vettä, kuuntelen sen vaimeaa ääntä, tunnen sen hohkaavan kylmyyden. Syksyinen ilma täyttää keuhkoni ja kohoaa höyrynä ilmaan. 

Suljen silmäni.

Vihreä metsä, sininen taivas, luokseen kutsuva vesi. 

Kaikki se avautuu eteeni. 

Mieleni täyttyy kuluneiden kesien muistoilla. Muistoilla, jotka vievät minut aina lapsuuteeni saakka. Muistan kesät rannoilla, muistan retket metsissä. Muistan matkat mummolaan ja huvipuistoihin. Muistan kesän Italian auringossa ja lukemattomat kerrat Kanarian huumaavan kuumuuden syleilyssä. Muistoissani elävä lämpö virtaa lävitseni palauttaen minut ajassa taaksepäin.

Ympärilläni on marraskuu. Kylmä, pakkasen täyttämä kuukausi, joka saa muistikuvien lämmittämän ihoni nousemaan kananlihalle paksusta takista huolimatta. Ajatukseni ovat kuitenkin kaukana todellisuudesta. Kaukana pimeydestä ja harmaudesta. Kaukana nykyhetkestä.

Kylmyys jää taakseni.

Saan siivet.

Muutamia julkasemattomia kuvia vuosilta 2009 - 2013 :)