Katselen rikkoutunutta jäätä ja vapaata virtaa, joka onnellisena kulkee ohitseni. Vapaana, täynnä voimaa, täynnä puhtautta. Valmiina kevääseen, valmiina uuteen alkuun. Katselen väsymätöntä vettä, joka pyyhkii edellään teräviä risuja ja soraisia penkereitä. Vettä, joka pehmeydellään kulkeutuu ajatuksiini - saaden minut unohtamaan menneet, keskittymään vain siihen hetkeen.
Katselen pilven takaa esiin tulevaa aurinkoa, joka kirkastaa päiväni. Liian kauan olen odottanut sen näkemistä ja lämmöntunnetta kasvoillani. Jokainen säde pyyhkii mielestäni viimeisetkin murheet, poskiltani viimeisetkin kyyneleet. Olen keskellä uutta syntymää ja tietään kulkevaa elämää, jonka suunta ei olisi enää alaspäin. En pelkää. Aurinko on tullut noustakseen.
Kuten minäkin.