Rhodes 2013 part 2/3

Huhhuh, tänään tuli just kuukaus täyteen siitä kun tulin Rodokselta takasin :D On vähän tää postailu jääny näköjään...  Päätin jakaa tän kertomuksen sittenkin kolmeen osaan, joten nyt seuraa siis osa 2/3 mun matkakertomuksesta :) (Osa 1/3)

30.6.

Ei tehty oikeestaan mitään ihmeempiä. Kierreltiin Kolymbiaa ympäriinsä kävellen ja kateltiin maisempia, pyörähettiin parissa kaupassa ja sitten käytiin uimassa :)

Voisin kertoo nyt vähän enemmän tästä paikasta, jossa meidän hotelli oli. Kolymbia on siis melko pieni kaupunki Rodoksen itärannikolla noin 25 kilometrin päässä Rodos-kaupungista. Se on aikalailla tämmönen turistipaikka, että siellä on tosi hienot hiekkarannat, ruokapaikkoja, paljon hotelleja ja joka paikassa pieniä kauppoja, joissa myydään lähinnä matkamuistoja, koruja, ruokaa ja vaatteita. Siellä kaupungissa oli yks vähän isompi "ostoskatu", Eucalyptus Road, joka on tosi lähellä tätä hotellia, jossa oltiin. Se katu on kuitenkin sillain melko pieni, että jos ihan kunnolla haluaa shoppailla, niin suosittelen menemään vähän isompiin kaupunkeihin. Kolymbiasta on tosi hyvät kulkuyhteydet kaikkiin paikkoihin ja se on tosi hyvällä etäisyydellä just esimerkiks Lindoksesta ja Rodoksesta.

meidän hotelli edestäpäin

Eucalyptus Road

1.7.

Päätettiin tehä jotain, mitä ei olla koskaan aiemmin meidän lomareissuillta tehty - vuokrattiin auto, woo! :D Haluttiin tehä semmonen omatoiminen yhen päivän saarikierros kaikissa paikoissa, joihin ei Finnmatkojen kautta oltais päästy. Ja tää osottautu oikeesti tosi käteväks, eli suosittelen: jos liikutte Rodoksella, vuokratkaa oikeesti auto. Liikenne on ihan "oikeenpuoleinen" eli ei tarvi miettiä tien vasemmalla puolella ajamista, niinkun vaikka Kyproksella. Mutta yks varotuksen sana: varokaa ykssuuntasia teitä (niitä tuolla riitti, iskäkin meinas kerran ajaa väärinpäin semmosta, koska liikennemerkki olikin tien vasemmalla puolella...) ja VUOHIA. Niitä hyppii teillä ihan tajuttomasti... Suomessa on hirvistä varottavia liikennemerkkejä, tuolla oli vuohista.

Etappi 1: Epta Piges - Seitsemän lähdettä

Epta Piges on Kolymbiasta ihan vartin ajomatkan päässä oleva ihan älyttömän luonnonkaunis lähdealue, jossa on nimensä mukasesti seitsemän lähdettä. Se vesi on ihan juomakelposta, ja sitä käytetään tosi paljon erilaisten viljelysten kastelemiseen. Koko alue oli ihan täynnä tajuttoman isoja ja hassunmuotosia puita plus italialaisten aikanaan istuttamaa mäntymetsää, ja siellä on tosi paljon hanhia, ankkoja ja riikinkukkoja.

Kierrettiin siellä alueella semmonen luontopolku, jonka jälkeen lähettiin sellaselle 200 metriä pitkälle maanalaiselle tunnelille, jota pitkin pääs kävelemään. Sen pohjalla virtas kylmä vesi, joten varpaat meinas aluks vähän jäätyä, mut kyllä siihen lopulta tottu :D Se tunneli oli tosi kapee ja matala (minä 165cm pitkänä pystyin seisomaan suorassa, mutta vaikka 180 senttisillä olis voinu olla aika isoja ongelmia :D), eli ahtaanpaikankammosta kärsivät ei varmaankaan pystyis semmoseen menemään. Se tunneli muuttu jossain vaiheessa myöskin ihan pilkkopimeeks, että siellä ei siis todellakaan nähny yhtään mitään. Vähän ajan päästä sieltä tunnelin toisesta päästä alko kuitenkin kajastaa vähän valoa, ja kun sille suuaukolle pääsi, niin se näky oli oikeesti ihan sanoinkuvaamattoman kaunis. Siellä tunnelin toisessa päässä oli ihan kirkkaanturkoosi järvi, jossa pysty kahlaamaan. Se järvi ei oo kuiteskaan mikään luonnonvaranen, että se on italialaisten kaivama tekojärvi, mutta kaunis se on joka tapauksessa, kun puun oksia roikkuu veden yläpuolella ja aina välillä jossain näkyy kilpikonna :) (ja on siellä kuulemma myös ankeriaita, taskurapuja ja jonkinsortin kaloja :D)

Etappi 2: Lindos

Epta Pigesin jälkeen käytiin hotellilla syömässä, jonka jälkeen otettiin suunta kohti n. 30km päässä olevaa ehkä maailman kauneinta ja viihtyisintä kaupunkia, Lindosta.

Tota kuvaa ei oo muokattu mitenkään... Tollanen näky oli jotenkin ihan uskomaton. Voiko noin kaunista ja sinistä näkymää ees olla? Ihastelin vaan, että miten upee paikka tää on, ja sit iskä pysäytti auton, että pääsin hetkeks ulos kuvailemaan :) Just tänkin takia vuokra-auto oli ihan hullun kätevä - jos näkee jotain kivaa kuvattavaa, voi pysähtyä melkeinpä mihin haluaa :)

Käytiin ettimässä autolle parkkipaikka ja lähettiin kiertelemään Lindosta. Se oli vaan jotain niin ihanaa ja jotain niin kaunista. Kaikki kadut oli niin kapeita, talot ihan valkosia, kauppoja vieri vieressä, seinillä roikku köynnöksiä ja katoksissa kasvo viinirypäleitä... Sitä ei pysty kuvailemaan. Ei vaan pysty, se pitää ite nähä :)

Kun me tultiin ulos yhestä kaupasta, huomasin meidän lähellä tosi pienikokosen kerjäläismiehen. Se oli kamalan laiha ja pyys pienellä äänellä rahaa. Siitä miehestä huomas, että sillä on oikeesti hätä. Se oli niin riutunu, ties millon saanu viimeks ruokaa. Ihmiset käveli sen ohi ja vältteli katsekontaktia. Mun kävi sitä ihan kamalasti sääliks, mutten voinu antaa sille mitään, koska itelläni ei ollu rahaa mukana. Me lähettiin kävelemään kohti seuraavaa kauppaa, mutta käännyin kattomaan sitä miestä vielä kerran. Yllätyin, kun huomasin, että iskä oli jääny sen luokse. Iskä kaivo taskustaan pari kolikkoo ja anto ne sille miehelle. 

Se hymy sen miehen kasvoilla oli jotain, minkä tuun muistamaan aina. 

Me lähettiin iskän kanssa (äiti hyyty kuumuuden takia :D) kiipeemään Akropolis-kukkulalle kattomaan vanhoja temppelinraunioita, mutta se olikin menny kiinni tuntia aiemmin. Ei siis nähty raunioita, mutta maisemat sieltä oli ihan älyttömän upeet, eli kiipeeminen oli todellakin vaivan arvosta :)

Lähettiin kävelemään alas ja poimittiin jo pikkusen elpyny äiti matkan varrelta mukaan. Eksyttiin kerran, koska noi kadut oli tosi pieniä ja sokkeloisia ja joka paikka näytti samalta :D Lopulta kuitenkin paikat alko näyttää tutulta. 

Kuljettiin yhen lettukioskin ohi, joka oltiin nähty menomatkalla. Sen lähettyvillä oli niin ihana tuoksu, että en tiiä millon viimeks oon haistanu mitään niin hyvää. Mun katse kuitenkin kiinnitty letuista vähän sivummalle. Näin sen saman kerjäläismiehen, jolle iskä oli antanu vähän rahaa. Se mies nojaili siihen kioskin tiskiin ja yletti just ja just näkemään sinne sisälle. Se laitto silmät kiinni ja veti syvään henkee joka kerta, kun joku turisti käveli sen ohi ison annoksen kanssa. Sillä ei ollu tarpeeks rahaa ostaa itelleen omaa annosta. Se näky oli jotain niin surullista. 

Otettiin pari askelta eteenpäin, mutta sitten iskä pysähty. Se kaivo taskustaan kaikki irtokolikot, mitä sillä oli jäljellä, ja käveli sen miehen luokse. Iskä koputti sitä olalle, anto sille rahat käteen, ja osotti yhtä lettuannosta. 

Kun nähtiin se mies ekan kerran, luulin, ettei hymy vois siitä leveemmäks muuttua. Olin väärässä.

Todella surullinen näky muuttu hetkessä niin koskettavaks, kun se mies tajus, ettei sen tarvis tyytyy vaan haistelemaan muiden annoksia. Se sais itekin ruokaa. Se laitto laihan kätensä iskän olkapäälle, ja nyökkäs kiitokseks hymyillen edelleen yhtä onnellisen näkösenä. 

Siinä ei vaan voinu olla itkemättä. 

Ilta alko lähestyy, joten päätettiin jatkaa matkaa meidän viimeseen kohteeseen.

Etappi 3: Monolithos

Monolithos on tosi pieni paikka; vaan reilu 300 asukkaan kylä Rodoksen länsirannikolla. Sen ehkä tunnetuin paikka on kylän keskustasta n. 2km päässä oleva Johanniittain ritarikunnan satoja vuosia sitten rakennuttama vanha linna (taino sen rauniot). Me ajettiin autolla sinne kattomaan auringonlaskua, koska sitä ei Kolymbiasta nähny. Meidän oli tarkotus mennä just tonne raunioihin kattomaan sitä, mutta suunnitelmiin tuli pieniä muutoksia.... Nimittäin kun astuttiin autosta ulos, saatiin semmonen ampiaisparvi meiän kimppuun ettei oo tosikaan. Se paikka oli ihan täynnä ampiaisia, ja voitte vaan kuvitella, missä paniikissa mää olin siellä... (Mulla on ehkä maailman pahin ampiaispelko, ja kannan niille edelleen kaunaa mun kameran rikkomisesta pari vuotta sitten ja tästä typerästä kuhmusta, joka on edelleen mun otsassa muistona ysiluokasta...) Huomattiin, että kaikki puut siellä oli ihan täynnä ampiaispesiä. Nää lentävät neulapyllyt alko käydä vähän liian tuttavallisiks, joten päätettiin ottaa hatkat. Ajeltiin ylemmäs vuorelle, jossa tuuli niin paljon, että se vei ne ampiaiset mennessään ennenkun ne ehti pistää :Dd Sieltä oli tosi kauniit näkymät, ja auringonlasku oli varmaan kaunein, jonka oon koko elämäni aikana nähny.

Linnan rauniot

Kun aurinko oli laskenu, lähettiin ajamaan kohti hotellia. Matka suju hyvin, kunnes yhtäkkiä yhellä vuoristotiellä kuulu aivan tajuttoman kova pamahus suoraan äitinpuoleisesta ovesta. Säikähettiin kaikki ihan hullusti, ja käännyttiin kattomaan taaksepäin, ja nähtiin vuohen juoksevan pakoon. Niitä todellakin liikkuu ihan vapaasti siellä teillä, joten kannattaa oikeesti varoo. Kun päästiin hotellille, tutkittiin auto, että kuinka pahasti se ja vuohi oli ottanu yhteen. Kun äiti avas oven, siitä ovesta tippu kaikki muoviosat sen syliin. Ulkopuoli ovesta oli ihan kamalan isolla lommolla. Mutta pakko sanoo, että sillä vuohella oli kyllä onnee matkassa. Jos se olis hypänny sekuntiakin aiemmin, se olis joko jääny meidän alle tai osunu renkaaseen. Se osu siihen auton "pehmeimpään" kohtaan ja näytti ainakin pakenemisvauhdista päätellen selvinneen vaan säikähyksellä... Onneks.

Tätä vuohikolaria lukuunottamatta tää päivä oli ihan käsittämättömän ihana ja sisäls niin paljon kokemuksia, jotka tiiän muistavani aina. Pääsin kuvaamaan upeissa paikoissa, kiipeemään kukkuloille ja vuorille, kävelemään 200 metriä maanalaista tunnelia ja nauttimaan ihanasta säästä.

Kaikesta tosta huolimatta, parasta oli kuitenkin vaan se yks hymy. 

Hymy, joka oli niin aito. 

Hymy, joka sai mutkin hymyilemään yhtä onnellisena.

Hymy, jonka voin nähdä mun mielessä vielä tänäkin päivänä.