11.7.2013

when you least expect it

Haluun nyt kirjottaa tänne varottavan esimerkin siitä, että maailma on vaaroja täynnä päivästä ja kellonajasta riippumatta. Keskellä kirkasta päivää voi tapahtua jotain, mitä ei koskaan vois uskoa tapahtuvan omalle kohalle.

Mä ja mun paras kaveri, Katsu, lähettiin maanantaina kahen päivän reissulle Helsinkiin. Mentiin junalla Hesaan, jätettiin tavarat hotellille ja suunnattiin ratikalla Lintsille. Kierreltiin siellä ympäriinsä ja ehittiin olla laitteissa jotain neljä tuntia, kun tää tapahtu.

Meillä oli vielä pari laitetta käymättä, ja niistä yks oli Salama-vuoristorata. Mentiin jonottamaan, vaikka se jono näyttikin aika pitkältä. Huomasin, että meidän taakse tuli yks mies, mutten kiinnittäny siihen sen kummempaa huomiota. Sen miehen takana oli muutamia lapsia, joten eka ajatus oli, että se on niiden isä tai jotain vastaavaa. Mun epäilykset alko kuitenkin herätä, kun huomasin, että sillä oli kännykkä kädessä ja sen kamera oli suunnattuna muhun. Siinä kännykässä oli päällä sellanen valo, joka on päällä ainoostaan sillon, kun kuvataan videoo. Tän lisäks tää mies ei kiinnittäny mitään huomiota niihin sen takana oleviin lapsiin, eli se ei ollu tulossa siihen laitteeseen niiden kanssa. Kuinka moni yli 50-vuotias mies menee yksin vuoristorataan? Sen olemuskin alko epäilyttää mua entistä enemmän. Lippalakki oli vedetty silmille, ihan niinkun se ei haluais tulla tunnistetuks. Katsekontaktia se ei koskaan pitäny paria sekuntia enempää.

Kulu pari minuuttia, ja huomasin, että se valo ei sammunu siitä kamerasta hetkekskään. Se kamera oli koko ajan kohdistettuna mun private-alueisiin ja jos käännyin selin, sen käsi ja siinä oleva kännykkä tuli "huomaamattomasti" kaidetta pitkin mun eteen jatkamaan kuvaamista. Käännyin välillä kattomaan sitä miestä tosi pahasti, mutta se oli niinkun mitään ei ois tapahtunukaan. Mitä jos olin vaan vainoharhanen, ja sillä oli unohtunu tyyliin taskulamppu päälle siihen kännykkään tai jotain vastaavaa?

Noin viiden minuutin päästä kaivettiin Katsun kanssa yhtä aikaa kännykät esille. Tajuttiin, että oltiin kirjottamassa toisillemme samasta asiasta; "Näätkö ton takana olevan miehen"

Molempia ahisti se tilanne kauheesti, muttei uskallettu sanoo sille miehelle mitään. Mitä jos me vaan kuviteltiin koko tilanne? Toisaalta - mitä jos ei. Mitä jos se olis tehny meille jotain, jos oltais sanottu asiasta?

Sitten tää mies kyykisty "sitomaan" kengännauhoja. Nauhoja, jotka ei ees ollu auki. Huomattiin molemmat, miten se siirs sen kameran kuvaamaan mun hameen alta. Katsu laitto jalkansa samantien siihen kameran eteen, että sai blokattua näköyhteyden sinne. Molemmat katto tätä miestä että mitä hittoo se luulee tekevänsä. Enää ei ollu epäilystäkään siitä, että oltais kuviteltu koko juttu. Ei ollu myöskään epäilystä siitä, etteikö tää mies olis huomannu, että me huomattiin. Se alko pikkuhiljaa päästää ihmisiä eteensä, ja pakeni äkkiä paikalta.

Meillä meni hetki miettiessä, että mitä ihmettä me tehään nyt. Molemmat oli sen verran sekasin siitä tapahtuneesta. Miten tollasta voi tapahtua huvipuistossa keskellä päivää?

Se jono oli melkein jo menny, joten heti kun oltiin käyty siinä laitteessa, mentiin järjestyksenvalvojien luokse. Ne otti sen miehen tuntomerkit ylös ja lähti ettimään sitä. Ne etti monta tuntia, muttei onnistuneet löytämään sitä. Valvontakameroista näky, että se oli lähteny huvipuistoalueelta pari minuuttia tän tapahtuneen jälkeen. Vaikka oltais menty sanomaan samantien, ne ei olis ehtiny saaha sitä kiinni. Ja seuraamaan ei uskallettu lähtee.

Rikosilmotus on tehty, ja poliisi yrittää löytää tän miehen. Epätodennäköstähän se on, että sitä löytyis, mutta se mahollisuus on olemassa. Ja vaikkei löytyiskään, nyt ne ainakin osaa pitää silmänsä auki tämmösen henkilön varalta Linnanmäellä ja Helsingissä muutenkin. En usko, että olin ensimmäinen - tai viimenen - tyttö jota tää mies kuvas.

En tiiä mitä se mies tekee sillä videolla, ja se on aika ahistavaa ees miettiä sitä. Päätyykö se jonnekin, vai onko se vaan 'yksityiskäyttöön'... Harmittaa kuitenkin, että sillä videolla näky todennäkösesti mun kasvotkin aika selkeesti. Onnellista tässä jutussa on kylläkin se, ettei mun toppi ollu kovin avonainen ja että se hame, joka mulla oli päällä, ei ollu varsinainen hame, vaan shortsihame. Päällepäin se kyllä näyttää ihan oikeelta hameelta, joten tulipa ainakin trollattua kyseistä miestä vähäsen, jos se onnistu kuvamateriaalia sieltä "hameen" alta saamaan :p

Mutta joka tapauksessa: olkaa varovaisia ja epäileminen ei oo koskaan kiellettyä. Tuntemattomiin ei voi luottaa. Ja jos tilanne on noinkin selkee, mitä mun tapauksessa oli, älkää pysykö hiljaa. Jos ihmisiä on ympärillä ja nostatte asiasta metelin, ei se henkilö todennäkösesti pääse kovinkaan pitkälle pakoon tai uskalla alkaa tehä mitään. Niin, ja vielä viimeseks: jättäkää kaikki hameet tai hametta muistuttavat kotiin, kun meette huvipuistoon. Sitä ei koskaan tiiä, millasia ihmisiä niinkin "turvallisessa" paikassa liikkuu.

12 kommenttia:

  1. no mikset vaan sanonu sille että mitä vittua sä luulet tekeväs? annat sen vaan kuvata ittees voi hyvänen aika..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. siks koska en ollu ensin varma että kuvaako se vai kuvittelenko vaan ja sen jälkeen alko pelottaa et mitä jos se tekee jotain. tiiän kyllä et olis pitäny sanoo jotaki.

      Poista
    2. plus siinä tilanteessa tajus vasta jälkeenpäin et mitä olis pitäny tehä :p

      Poista
  2. huiii ! tuli heti mieleen yks kesä kun oltiin parhaan kaverin kanssa noin 15v niin meitä seuras semmonen mies ympäri keskustaa - ja joo keskellä päivää ..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hyi :( oikeesti mikä ihmisil on ongelmana...

      Poista
    2. me oltii vielä kaikenlisäks kuvailee yhessä semmosessa puistossa ja se kuvas meitä samalal :D .. kuvattii takasin!

      Poista
    3. mut joo .. ei mitään hajua :< hyi

      Poista
    4. huhhuh :D ei sit yhtää läpinäkyvämpi voinu äijä olla... :D

      Poista
  3. Kyl mä ymmärrän ihan täysin et mikset sanonu sille mitää, totta kai sitä aina miettii et on vaa ite vainoharhanen ja ois se nyt noloo sanoo jollekkin ihan viattomalle ja tuntemattomalle et "HEI MITÄ HELVETTII SUL ON PUHELIN KÄDESSÄ", jos siinä ei oiskaa mitää hämärää meneillää, haha :-D Mut apua, ihan järjettömän outo juttu, hyvä ettei mitää pahempaa tapahtunu ja toivottavasti saadaan kiinni! Ei sitä usein kyl tajua et tollasta vois tapahtuu jossai niinku Linnanmäellä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. noniimpä :D mietin samaa et kiva sit jos se onki vaikka niitte laste isä ja mää alan vauhkoomaa siinä et "MITÄ SÄÄ OIKEI HOMMAAT PERVO" :DD ja samaa mietin itekki et mite voi käydä tollee jossai lintsillä... mutta kyseine mies on saatu kii ja siltä on takavarikoitu kaikki puhelimet ja tietsikat yms :)

      Poista
    2. Tosi hieno homma et se saatiin kiinni! Mut kaikenlaisia ihmisiä sitä liikkuu, sairasta..

      Poista

Nikon D7000
Nikon D800

Ellei toisin mainita, on jokainen tällä sivulla esiintyvä kuva itse ottamani ja täten siis suojattu tekijäinoikeuslain mukaisesti.