22.1.2014

Nineteen



Kuuntelen hiljaisuutta, joka kuulee hiljaisuuden sisälläni. Katselen tähtiä, jotka katselevat minua. Tunnen taivaan valon, joka ohjaa eksyneiden kulkua kohti merkittyjä polkuja. Tunnen ympäröivän kylmyyden ja epävarmuuden, joka kilpaa juoksee sisimpäni kanssa. Tunnen ajan kulumisen, joka tarjoaa minulle auttavan kätensä viedäkseen minut mukanaan. 

Istun hiljaa hengitykseni noustessa höyryävänä ilmaan, viipyessä siinä hetken, kadotessa nopeammin kuin ylitseni kiitävä tähdenlento. Tähdenlento - kaunis, mutta liian kiireinen jäädäkseen. Kaunis, mutta liian heikko tullakseen luokseni. 

Suljen silmäni ja kuiskaan toiveen. Toiveen, joka haihtuu ilmaan hengitykseni mukana. Toiveen, joka kuultaisiin. Toiveen, joka toteutettaisiin - joka kerran minut ohjaisi oikeaan.

Muutama lumihiutale laskeutuu kasvoilleni, kylmä viima pyyhkäisee hiussuortuvan pois otsaltani. Tunnen silmieni aukeavan, katseeni kulkeutuvan kaukaisuuteen. Tunnen, kuinka vastarannan valot loistavat pimeydessä kuin kutsuen luokseen, kuin kertoen tarinaa. Tarinaa, jonka osa olisin. Tarinaa, joka jo kauan ennen syntymääni kirjoitettiin. 



Jep, 19 mittarissa :) Ei tunnu ihan vielä siltä, mutta onneks tässä on vielä 364 päivää aikaa saada se fiilis jostakin :)

It's my 19th birthday today :) The feeling of my last year as a teenager hasn't caught me just yet - but I hope it will at some point. Luckily I still have 364 days left before turning 20...


20.1.2014

Winter Wonderland





Ulkona on vaan niin kaunista nyt, etten voi oikeestaan olla mikään päivä menemättä pihalle kameran kanssa. Rakastan sitä lumisadetta auringon valoo vasten, rakastan niitä pieniä hiutaleita jotka laskeutuu mun hiuksiin ja jäätyy niihin kiinni. Rakastan sitä, miten valkosta ja virheetöntä kaikki on. Sitä, miten päivät ei oo enää niin pimeitä. Sitä, miten pitkä odotus on lopultakin palkittu. Nyt on vihdoinkin lunta, nyt on oikeesti talvi.

This season is just so beautiful that I find myself almost everyday wandering outside with a camera hanging around my neck. I love when it snows against sunlight, I love those tiny snowflakes landing in my hair and freezing there. I love it how white and pure everything is, how the brightness puts the darkness aside. The waiting is finally over. There's finally snow.

 I'm finally living in the winter wonderland. 





11.1.2014

The Bride of the Winter



Vaalea neito kylmyyden

Lumihuntunsa hennon pudottaa

Morsian pakkasen, kiteiden

 Jääverhoon harmauden jälleen saa





Laskee ylle hiljaisuus

Saa luonto väsynyt nukahtaa

Jää jälkeen pimeys, ikuisuus

Kunnes säteet kevään koskettaa


4.1.2014

Keskustapäivä



Okei, vähän erilaisempaa postausta tällä kertaa :D Oltiin pari päivää sitten Millan kanssa keskustassa ja päätettiin aikamme kuluks kuvailla muutama erittäin paljon katseita kerännyt videopätkä, jotka mä sit jälkeenpäin editoin kotona :D Kyllä muuten hävetti pariin otteeseen mut kyllä oli hauskaakin!

Joillakin on ollu varsinkin puhelimella katottaessa ongelmia ton videon kanssa, joten jos ei toi toimi, kokeilkaa Vimeon kautta klikkaamalla TÄSTÄ!

2.1.2014

Metsän henki



Maahan sato toissapäivänä jostain tilapäisestä häiriöstä johtuen (oikeesti. tammikuu ja maa on kaukana valkosesta?!) ehkä pari milliä lunta, joten päätin hyödyntää tilaisuuden ja mennä ulos kuvaamaan hetkeks. Mulla oli ulos lähtiessä valmis inspiraatio, joka kuitenkin muuttu matkan varrella aika paljon. Tarkotuksena oli ottaa kuva sekaisin olevasta morsiamesta, mutta päädyinkin ottamaan kuvia metsän hengestä. Kotiin tullessa mun oli myöskin tarkotus jättää nää värilliseks ja tehä noista savuista/valopalloista turkoosit, mutta sekin vähän muuttu sitten lopulta :D Mut ei se mitään, hauskaa mulla oli ainakin heiluu keskellä talvee (?) valkonen kesämekko päällä ja sanomalehdillä verhottu naamari päässä. Hehee.

Ps. Mun 200. postaus!


When I woke up the day before yesterday I noticed that it had been snowing a little during the night. I decided to take advantage of the moment and go out to take a few photos. My plans changed a lot while shooting and I ended up with a theme of "The Spirit of the Forest" instead of "A Bride Gone Mad". I had also planned leaving the photos colorful and making turquoise smoke lines but in the end that scenario changed a bit too... :D At any rate, I had a lot of fun wearing a white summer dress in the middle of the winter (even though it doesn't feel like one since all the snow melted already) and a mask covered with shreds cut from the newspapers. Haha.

Ps. My 200th post!