Underwater

Mä rakastan merta niin paljon. Joka kerta kun pääsin Rodoksen reissun aikana mereen, siinä vaan tuns ittensä niin pieneks olennoks.

Mulla on ikävä sitä, kun juoksen rantaan ja hypin kun retardi kananpoika kiehumispisteessä olevan hiekan yrittäessä tappaa mun varpaat.

Mulla on ikävä sitä, kun kahlaan veteen ja se viilee vesi tuntuu niin ihanalta vastakohdalta kuumalle ilmalle.

Mulla on ikävä sitä, kun seison rantavedessä ja pikkukalat kiertelee mun jaloissa.

Mulla on ikävä sitä, kun sukellan syvälle ja annan itteni painua pohjaan. Mun ympärillä uiskentelee kaloja, pinta on jossain mun yläpuolella. Mun hiukset leijuu kevyesti veden kannatellessa niitä. Puhallan pari kuplaa ja katon niiden matkaa pintaan. Sitten ponnistan pehmeestä hiekasta ja nousen niiden kuplien mukana. Voiko mikään olla ihanampaa?

....Vedän henkee hetkee liian aikasin ja nenä menee täyteen suolavettä. Köhköh.

Nojoo, toihan se todellisuus oli :D Räpiköin siellä ja tein kuperkeikkoja ja nielin litran suolavettä ja yskin pinnalla pari minuuttia. Mutta se oli silti kivaa. Jee.

ps. ei ihme et kalat pelkäs mua loppujenlopuks aika paljon. tältä mä näytän niiden silmissä.

heihei kesä

ikävä jo nyt. tuu pian takasin.

Rhodes 2013 part 3/3

Elikkäs nyt seuraa viimenen osa tästä mun kuukauden takasesta Rodoksen reissusta :)

2.7.

Tää päivä meni aikalailla samalla kaavalla miten muutama muukin päivä: uimista, syömistä, shoppailua :) Illalla kävin vielä rannalla kuvailemassa vähän tähtiä ja harjottelin ottamaan niistä kuvia. Tän iltaset kuvat ei kuitenkaan onnistunu, mutta onneks sain sit seuraavana päivänä ihan hyvän kuvan otettua. Illalla hotellilla oli myös tosi hieno ilotulitus, jota jäätiin hetkeks kattomaan :)

3.7.

Viimenen kokonainen lomapäivä perillä, enkä vaan halunnu uskoo sitä todeks. Ekojen päivien kriittisyys tän saaren olemusta kohtaan oli päivä päivältä muuttunu siihen, että en vaan olis halunnu tän reissun loppuvan. Rakastin sitä paikkaa, ja rakastan edelleen. Ystävälliset ihmiset, ei-liian-tuputtavat kauppiaat, ihanat ruuat, uiminen, lämpö, valokuvaus, Välimeri... ❤ Kaiken ton lisäks olin nähny jo niin paljon kaikkee muutakin - sen, miten asiat ei välttämättä oo kaikilla yhtä hyvin, ja että miten pienet asiat ja teot voi tehdä ihmisen onnelliseks. Toi tunnelma tuolla paikassa oli jotain niin ainutlaatusta.

Meidän viimesen päivän ohjelmana oli Finnmatkojen saarikierros. Kierreltiin bussilla ympäri Rodosta ja tää lukeutuu kyllä mun elämän parhaiden kokemusten kärkipäähän :D En oo ikinä nauranu kellekään oppaalle niin paljoo :D Tää mies oli ehkä joku nelikymppinen, puoliks kreikkalainen mies, jonka selostukset eri paikoista oli kyllä ihan täys vastakohta kaikille muille :D

"Ja oikealla näette xxx vuotta vanhan hotellin, jonka Aristoteles aikanaan........ KATSOKAA TUOTA HULLUA! PYSÄKÖINYT AUTONSA KESKELLE TIETÄ JA LÄHTENYT ITSE KAHVILLE! JA OOOOOOOOOO SIELTÄ MIES TULEE HYMYILLEN KUPPI KÄDESSÄÄN! VOIVOIVOIVOI TÄTÄ KREIKAN LIIKENNEKULTTUURIA...... noniin, vilkuttakaapa kaikki nyt tälle miehelle."

"Ja nyt tässä jyrkässä kurvissa alkaa pelottaa, kannattaa tehdä kuten kuskimmekin tekee - laittaa silmät kiinni."

Sitten se alko selostaa siitä kuskista semmosella äänellä, että se olis pitäny jotakin kirkon messua...

"Hännnnnn, joka meidät turvallisesti ohjaa perille. Hännn, jonka hiukset ovat harmahtavat ja silmät sinertävät. Hännnn, joka vieläkin on kännissä eiliseltä baarireissultaan."

Ja kapeilla vuoristoteillä se päästeli jotain ihan ihme ääntelyitä....

"JAOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOONNNNPPPPPPPA iiiiiiiiihanaa."

... Ja muutenkin mölys siellä niin, että paikalliset jäi kyllä kattomaan vähän pitkäks aikaa. 

"PAAAAAAAAAAAAAAMEEEEEEEEEEEEEEEEN" (kreikaks "mennään")

....Ja eipä tätä miestä ollu kyllä keskittymiskyvyllä siunattu.

"Ja nyt katsokaa vasemmalle, siellä näette... EI EI EI EI! KATSOKA KATSOKA SITTENKIN OIKEALLE! NÄETTEKÖ! VESIMELOOOOOONEJA!"

Koko bussi nauro tälle miehelle ihan koko matkan ajan :DDd ei oo siis ikinä ollu yhtä hauskaa opasta :D

Mutta niin, anyways. Meidän ensimmäinen kohde oli 267m korkee Filerimos-vuori, jonka päällä oli vanha ritarien rakennuttama luostari. Tän luostarin ympäristö oli täynnä riikinkukkoja, erilaisia kukkia ja perhosia sekä sypressejä, jotka muodosti semmosen hienon "kujan" 18 metriä korkeelle italialaisten rakennuttamalle ristille. Sieltä vuorelta oli ihan uskomattoman kauniit näköalat alas pikkukaupunkeihin ja Välimerelle. Oltiin siellä vaan liian vähän aikaa, en ihan ehtiny kiipeemään sen ristin sisälle - siellä meni semmoset kierreportaat joita pitkin pääs sinne ristin huipulle kattomaan maisemia.

Laskeuduttiin Filerimokselta bussilla alas ja jatkettiin matkaa kohti Kamirosta, tuhansia vuosia vanhaa kaupunkia, josta on jäljellä vaan rauniot. Tää kaupunki tuhoutu ensimmäisen kerran maanjäristyksessä 226 eKr. ja toisen kerran samasta syystä 142 eKr.

"Katelkaa ympärillenne. Tältä vuorelta on löytyny aina sillon tällön kivettyneitä, vanhoja simpukoita, jotka on peräsin niiltä ajoilta, kun Rodos oli vielä meren pohjassa."

Oli ihan tajuttoman kuuma päivä. Ihmiset veteli lisää aurinkorasvaa, jossakin joku suomalainen pikkutyttö itkeskeli väsymystään, eikä olis jaksanu enää jatkaa. Käveltiin ympäriinsä tota vuorta (taino oikeestaan kukkulaa), jossa Kamiros oli. Se oli tosi upeen näkönen paikka, ja kun kattelin noita pieniä talojen raunioita, mun päässä liikku tosi paljon erilaisia kysymyksiä. Millasta täällä on ollu reilut pari tuhatta vuotta sitten? Kuka tossa talossa on asunu? Miten ihmiset on tullu toimeen?

Mun ajatusvirta kuitenkin katkes, kun löydettiin äitin ja iskän kanssa kaks simpukkaa. Se oli oikeesti niin jännä tunne, että ne oli  todellakin miljoonia vuosia vanhoja. Äkkiä huomasin sen saman itkusen pikkutytön istumassa maassa. Kuulin, kun se puhu äitinsä kanssa.

"Missä kaikki simpukat on?"

"Kuule kun ei niitä varmaan oo enää. Täällä käy niin paljon ihmisiä, että kaikki on varmaan jo kerätty pois."
"Kyllä täällä pitää olla vielä jäljellä, ihan varmasti on"

Mulla tuli ihan tajuttoman paha mieli sen tytön puolesta. Pyysin iskältä toisen niistä meidän löytämistä simpukoista. Meinasin käydä antamassa sen sille tytölle, mutta ne oli jo jatkanu matkaa eteenpäin, koska bussi oli lähössä.

Jatkettiin matkaa sellaseen pieneen kahvilaan, jossa saatiin maistaa paikallista sitruunalimpparia. Oli muuten ihan tajuttoman hyvää! :) Se ei ollu semmosta perusfantaa, vaan siinä oli jotain erilaista ja harmittaa ihan hullusti, ettei sitä myydä Suomessa :(

Yhtäkkiä näin sen saman pikkutytön. Se oli just kävelemässä vanhempiensa kanssa meiän ohi. Kävelin sen luokse ja taputin sitä olkapäälle.

"Hei löysitkö sää yhtään simpukoita tuolla edellisessä paikassa?"

Se tyttö oli tosi pieni ja ujo, joten sen äiti vastas sen puolesta, ettei ne ollu löytäny yhtään.

"Tiiätkö kun me löydettiin kaks simpukkaa sieltä, niin aattelin, että haluaisitkohan sää tän toisen."

Laitoin sen simpukan tän tytön pikkuseen käteen. Se katto mua ihan ihmeissään sanomatta mitään. Sen äiti hymyili mulle ja kiitteli tosi paljon. Menin takasin äitin ja iskän luokse, ja lähettiin takas bussille oottamaan sen lähtöö.

Kaskas - pieni ötökkä, mutta pitää ihan törkeetä meteliä.

Seuraava etappi oli Monolithos-kylä - sama paikka, jonka ohi ajettiin Monolithos-vuorelle pari päivää aiemmin. Saatiin täällä paikassa ostaa paikallista hunajaa, jota oli useita eri makuja - timjamia, kanervaa.... :D

Monolithoksen jälkeen mentiin jonnekin pikkukylään syömään päivällistä. Se ravintola oli täynnä kulkukissoja, jotka oli kaikki lähes poikkeuksetta ihan tajuttoman laihoja. Yks niistä oli rampa, eikä sen toinen etutassu toiminu kunnolla, vaan oli jotenkin ihan ihmeellisesti taittunu. Meiän kävi äitin ja iskän kanssa niitä ihan hullusti sääliks, joten koska kellään meistä ei ollu kunnolla nälkä, päätettiin ruokkia niitä aina, kun tarjoilijan silmä vältti :D Ne kisko ihan tajuttoman määrän sitä ruokaa. Iskä ja äiti kiinnitti kahen kissan huomion toisaalle ruokkimalla niitä, sillä välin kun mää ruokin tätä rampaa. Se oli niin sulosta, kun se otti mun kädestä kii sillä terveellä tassullaan, ja veti mun kättä lähemmäs saadakseen ruokaa nopeemmin :D Tuli vaan niin ilonen fiilis sen jälkeen, kun ties, että ne sais nyt ainakin nukkua seuraavan yön maha täynnä ja elää ehkä vähän pitempään.

Oltiin pikkuhiljaa lähössä sieltä pois. Kiertelin siinä lähistöllä ympäriinsä, ja yhtäkkiä mulle tuli semmonen olo, että joku kattoo mua. Käännyin ympäri ja näin sen saman pikkutytön. Se vaan katto mua. Hymyilin sille ja huomasin, että sillä oli edelleen se simpukka kädessä. Se piti siitä huolta, eikä antanu ees pikkuveljensä aluks kattoo sitä. Se on vaan niin ihmeellistä, miten niin pienet asiat voi olla toisille niin tärkeitä. 

Jatkettiin matkaa kohti viimestä paikkaa. Se oli sellanen tosi kaunis ranta, jossa pääs uimaan jos halus. Me mentiin iskän kanssa hetkeks kuvailemaan siihen rantaan, sillä aikaa kun äiti jäi lepäilemään palmun alle :D

ja sitten vinkki - älkää ikinä hypätkö vedessä hattu päässä.

Lähettiin pian tän jälkeen takasin hotellille :) Mentiin äitin ja iskän kanssa syömään, ja sen jälkeen ottamaan kuvia pihalta yhessä ennenkun alettiin pakkaamaan. Kävin illalla vielä kuvailemassa tähtiä, ja sain jopa otettua kuvan milkywaysta. Ihan täydellisesti se ei onnistunu, koska ranta oli sen verran valaistu, mutta ihan tyytyväinen oon joka tapauksessa :)

En tiiä mitä voisin kertoo enempää, joten tiivistän tän kaiken siihen, mitä kirjotin reissun jälkeen facebookiin.

Mä voisin kirjottaa tähän siitä, kui lämmintä Rodoksella oli, kui ihana oli uida meressä, valokuvata muistikortit täyteen tai syyä joka ilta ittensä ähkyyn asti, mut täl kertaa mun mieleen jäi päällimmäiseks kuitenkin jotain ihan muuta - enkä osaa valita niistä sitä parasta.

En tiiä olikse se, kun oltiin pienessä kalastajakylässä, ja huomasin, miten paljon ihmiset voi hymyillä rahapulasta huolimatta. En tiiä olikse sittenkin se, kun ruokin rampautuneen pikkukissan äitin ja iskän kanssa ja tiesin, että se sais nyt ainakin nukkua masu täynnä ja elää ees vähän pitempään. Se saatto olla myös sen kolmevuotiaan pikkutytön ilme, kun vein sille meidän löytämän useita tuhansia vuosia vanhan simpukan, kun se ei ite löytäny omaa yrityksistään huolimatta. Tai sit se oli se hymy sen pienen kerjäläismiehen kasvoilla, kun iskä meni sen luokse ja makso sille ruuat.

En tiiä mikä oli parasta, mut nyt näin tosi läheltä sen, et pitäis osata nauttia niistä pienistäkin asioista. Jonkun päivä voi muuttua kerralla paremmaks vaan sillä, kun saa puolikkaan kanankoiven, rahaa lettuihin tai pienen simpukan :)

En tiiä mikä oli parasta, mut tuun muistamaan noi asiat aina. Tommoset jättää jälkensä - kuten myöskin varmaan se tyhmä parvekkeen ovi, jota päin mä kävelin vikana iltana. 

 Tää matka todellakin jätti jälkensä. Jos vaan joskus saan mahollisuuden päästä tonne uudestaan, mun ei tarvi miettiä vastausta kahta kertaa.

Paras reissu ikinä.

Rhodes 2013 part 2/3

Huhhuh, tänään tuli just kuukaus täyteen siitä kun tulin Rodokselta takasin :D On vähän tää postailu jääny näköjään...  Päätin jakaa tän kertomuksen sittenkin kolmeen osaan, joten nyt seuraa siis osa 2/3 mun matkakertomuksesta :) (Osa 1/3)

30.6.

Ei tehty oikeestaan mitään ihmeempiä. Kierreltiin Kolymbiaa ympäriinsä kävellen ja kateltiin maisempia, pyörähettiin parissa kaupassa ja sitten käytiin uimassa :)

Voisin kertoo nyt vähän enemmän tästä paikasta, jossa meidän hotelli oli. Kolymbia on siis melko pieni kaupunki Rodoksen itärannikolla noin 25 kilometrin päässä Rodos-kaupungista. Se on aikalailla tämmönen turistipaikka, että siellä on tosi hienot hiekkarannat, ruokapaikkoja, paljon hotelleja ja joka paikassa pieniä kauppoja, joissa myydään lähinnä matkamuistoja, koruja, ruokaa ja vaatteita. Siellä kaupungissa oli yks vähän isompi "ostoskatu", Eucalyptus Road, joka on tosi lähellä tätä hotellia, jossa oltiin. Se katu on kuitenkin sillain melko pieni, että jos ihan kunnolla haluaa shoppailla, niin suosittelen menemään vähän isompiin kaupunkeihin. Kolymbiasta on tosi hyvät kulkuyhteydet kaikkiin paikkoihin ja se on tosi hyvällä etäisyydellä just esimerkiks Lindoksesta ja Rodoksesta.

meidän hotelli edestäpäin

Eucalyptus Road

1.7.

Päätettiin tehä jotain, mitä ei olla koskaan aiemmin meidän lomareissuillta tehty - vuokrattiin auto, woo! :D Haluttiin tehä semmonen omatoiminen yhen päivän saarikierros kaikissa paikoissa, joihin ei Finnmatkojen kautta oltais päästy. Ja tää osottautu oikeesti tosi käteväks, eli suosittelen: jos liikutte Rodoksella, vuokratkaa oikeesti auto. Liikenne on ihan "oikeenpuoleinen" eli ei tarvi miettiä tien vasemmalla puolella ajamista, niinkun vaikka Kyproksella. Mutta yks varotuksen sana: varokaa ykssuuntasia teitä (niitä tuolla riitti, iskäkin meinas kerran ajaa väärinpäin semmosta, koska liikennemerkki olikin tien vasemmalla puolella...) ja VUOHIA. Niitä hyppii teillä ihan tajuttomasti... Suomessa on hirvistä varottavia liikennemerkkejä, tuolla oli vuohista.

Etappi 1: Epta Piges - Seitsemän lähdettä

Epta Piges on Kolymbiasta ihan vartin ajomatkan päässä oleva ihan älyttömän luonnonkaunis lähdealue, jossa on nimensä mukasesti seitsemän lähdettä. Se vesi on ihan juomakelposta, ja sitä käytetään tosi paljon erilaisten viljelysten kastelemiseen. Koko alue oli ihan täynnä tajuttoman isoja ja hassunmuotosia puita plus italialaisten aikanaan istuttamaa mäntymetsää, ja siellä on tosi paljon hanhia, ankkoja ja riikinkukkoja.

Kierrettiin siellä alueella semmonen luontopolku, jonka jälkeen lähettiin sellaselle 200 metriä pitkälle maanalaiselle tunnelille, jota pitkin pääs kävelemään. Sen pohjalla virtas kylmä vesi, joten varpaat meinas aluks vähän jäätyä, mut kyllä siihen lopulta tottu :D Se tunneli oli tosi kapee ja matala (minä 165cm pitkänä pystyin seisomaan suorassa, mutta vaikka 180 senttisillä olis voinu olla aika isoja ongelmia :D), eli ahtaanpaikankammosta kärsivät ei varmaankaan pystyis semmoseen menemään. Se tunneli muuttu jossain vaiheessa myöskin ihan pilkkopimeeks, että siellä ei siis todellakaan nähny yhtään mitään. Vähän ajan päästä sieltä tunnelin toisesta päästä alko kuitenkin kajastaa vähän valoa, ja kun sille suuaukolle pääsi, niin se näky oli oikeesti ihan sanoinkuvaamattoman kaunis. Siellä tunnelin toisessa päässä oli ihan kirkkaanturkoosi järvi, jossa pysty kahlaamaan. Se järvi ei oo kuiteskaan mikään luonnonvaranen, että se on italialaisten kaivama tekojärvi, mutta kaunis se on joka tapauksessa, kun puun oksia roikkuu veden yläpuolella ja aina välillä jossain näkyy kilpikonna :) (ja on siellä kuulemma myös ankeriaita, taskurapuja ja jonkinsortin kaloja :D)

Etappi 2: Lindos

Epta Pigesin jälkeen käytiin hotellilla syömässä, jonka jälkeen otettiin suunta kohti n. 30km päässä olevaa ehkä maailman kauneinta ja viihtyisintä kaupunkia, Lindosta.

Tota kuvaa ei oo muokattu mitenkään... Tollanen näky oli jotenkin ihan uskomaton. Voiko noin kaunista ja sinistä näkymää ees olla? Ihastelin vaan, että miten upee paikka tää on, ja sit iskä pysäytti auton, että pääsin hetkeks ulos kuvailemaan :) Just tänkin takia vuokra-auto oli ihan hullun kätevä - jos näkee jotain kivaa kuvattavaa, voi pysähtyä melkeinpä mihin haluaa :)

Käytiin ettimässä autolle parkkipaikka ja lähettiin kiertelemään Lindosta. Se oli vaan jotain niin ihanaa ja jotain niin kaunista. Kaikki kadut oli niin kapeita, talot ihan valkosia, kauppoja vieri vieressä, seinillä roikku köynnöksiä ja katoksissa kasvo viinirypäleitä... Sitä ei pysty kuvailemaan. Ei vaan pysty, se pitää ite nähä :)

Kun me tultiin ulos yhestä kaupasta, huomasin meidän lähellä tosi pienikokosen kerjäläismiehen. Se oli kamalan laiha ja pyys pienellä äänellä rahaa. Siitä miehestä huomas, että sillä on oikeesti hätä. Se oli niin riutunu, ties millon saanu viimeks ruokaa. Ihmiset käveli sen ohi ja vältteli katsekontaktia. Mun kävi sitä ihan kamalasti sääliks, mutten voinu antaa sille mitään, koska itelläni ei ollu rahaa mukana. Me lähettiin kävelemään kohti seuraavaa kauppaa, mutta käännyin kattomaan sitä miestä vielä kerran. Yllätyin, kun huomasin, että iskä oli jääny sen luokse. Iskä kaivo taskustaan pari kolikkoo ja anto ne sille miehelle. 

Se hymy sen miehen kasvoilla oli jotain, minkä tuun muistamaan aina. 

Me lähettiin iskän kanssa (äiti hyyty kuumuuden takia :D) kiipeemään Akropolis-kukkulalle kattomaan vanhoja temppelinraunioita, mutta se olikin menny kiinni tuntia aiemmin. Ei siis nähty raunioita, mutta maisemat sieltä oli ihan älyttömän upeet, eli kiipeeminen oli todellakin vaivan arvosta :)

Lähettiin kävelemään alas ja poimittiin jo pikkusen elpyny äiti matkan varrelta mukaan. Eksyttiin kerran, koska noi kadut oli tosi pieniä ja sokkeloisia ja joka paikka näytti samalta :D Lopulta kuitenkin paikat alko näyttää tutulta. 

Kuljettiin yhen lettukioskin ohi, joka oltiin nähty menomatkalla. Sen lähettyvillä oli niin ihana tuoksu, että en tiiä millon viimeks oon haistanu mitään niin hyvää. Mun katse kuitenkin kiinnitty letuista vähän sivummalle. Näin sen saman kerjäläismiehen, jolle iskä oli antanu vähän rahaa. Se mies nojaili siihen kioskin tiskiin ja yletti just ja just näkemään sinne sisälle. Se laitto silmät kiinni ja veti syvään henkee joka kerta, kun joku turisti käveli sen ohi ison annoksen kanssa. Sillä ei ollu tarpeeks rahaa ostaa itelleen omaa annosta. Se näky oli jotain niin surullista. 

Otettiin pari askelta eteenpäin, mutta sitten iskä pysähty. Se kaivo taskustaan kaikki irtokolikot, mitä sillä oli jäljellä, ja käveli sen miehen luokse. Iskä koputti sitä olalle, anto sille rahat käteen, ja osotti yhtä lettuannosta. 

Kun nähtiin se mies ekan kerran, luulin, ettei hymy vois siitä leveemmäks muuttua. Olin väärässä.

Todella surullinen näky muuttu hetkessä niin koskettavaks, kun se mies tajus, ettei sen tarvis tyytyy vaan haistelemaan muiden annoksia. Se sais itekin ruokaa. Se laitto laihan kätensä iskän olkapäälle, ja nyökkäs kiitokseks hymyillen edelleen yhtä onnellisen näkösenä. 

Siinä ei vaan voinu olla itkemättä. 

Ilta alko lähestyy, joten päätettiin jatkaa matkaa meidän viimeseen kohteeseen.

Etappi 3: Monolithos

Monolithos on tosi pieni paikka; vaan reilu 300 asukkaan kylä Rodoksen länsirannikolla. Sen ehkä tunnetuin paikka on kylän keskustasta n. 2km päässä oleva Johanniittain ritarikunnan satoja vuosia sitten rakennuttama vanha linna (taino sen rauniot). Me ajettiin autolla sinne kattomaan auringonlaskua, koska sitä ei Kolymbiasta nähny. Meidän oli tarkotus mennä just tonne raunioihin kattomaan sitä, mutta suunnitelmiin tuli pieniä muutoksia.... Nimittäin kun astuttiin autosta ulos, saatiin semmonen ampiaisparvi meiän kimppuun ettei oo tosikaan. Se paikka oli ihan täynnä ampiaisia, ja voitte vaan kuvitella, missä paniikissa mää olin siellä... (Mulla on ehkä maailman pahin ampiaispelko, ja kannan niille edelleen kaunaa mun kameran rikkomisesta pari vuotta sitten ja tästä typerästä kuhmusta, joka on edelleen mun otsassa muistona ysiluokasta...) Huomattiin, että kaikki puut siellä oli ihan täynnä ampiaispesiä. Nää lentävät neulapyllyt alko käydä vähän liian tuttavallisiks, joten päätettiin ottaa hatkat. Ajeltiin ylemmäs vuorelle, jossa tuuli niin paljon, että se vei ne ampiaiset mennessään ennenkun ne ehti pistää :Dd Sieltä oli tosi kauniit näkymät, ja auringonlasku oli varmaan kaunein, jonka oon koko elämäni aikana nähny.

Linnan rauniot

Kun aurinko oli laskenu, lähettiin ajamaan kohti hotellia. Matka suju hyvin, kunnes yhtäkkiä yhellä vuoristotiellä kuulu aivan tajuttoman kova pamahus suoraan äitinpuoleisesta ovesta. Säikähettiin kaikki ihan hullusti, ja käännyttiin kattomaan taaksepäin, ja nähtiin vuohen juoksevan pakoon. Niitä todellakin liikkuu ihan vapaasti siellä teillä, joten kannattaa oikeesti varoo. Kun päästiin hotellille, tutkittiin auto, että kuinka pahasti se ja vuohi oli ottanu yhteen. Kun äiti avas oven, siitä ovesta tippu kaikki muoviosat sen syliin. Ulkopuoli ovesta oli ihan kamalan isolla lommolla. Mutta pakko sanoo, että sillä vuohella oli kyllä onnee matkassa. Jos se olis hypänny sekuntiakin aiemmin, se olis joko jääny meidän alle tai osunu renkaaseen. Se osu siihen auton "pehmeimpään" kohtaan ja näytti ainakin pakenemisvauhdista päätellen selvinneen vaan säikähyksellä... Onneks.

Tätä vuohikolaria lukuunottamatta tää päivä oli ihan käsittämättömän ihana ja sisäls niin paljon kokemuksia, jotka tiiän muistavani aina. Pääsin kuvaamaan upeissa paikoissa, kiipeemään kukkuloille ja vuorille, kävelemään 200 metriä maanalaista tunnelia ja nauttimaan ihanasta säästä.

Kaikesta tosta huolimatta, parasta oli kuitenkin vaan se yks hymy. 

Hymy, joka oli niin aito. 

Hymy, joka sai mutkin hymyilemään yhtä onnellisena.

Hymy, jonka voin nähdä mun mielessä vielä tänäkin päivänä.