The End

Vaikka mä vasta hetki sitten vannoin palaavani, tuntuu musta nyt siltä, että tää blogi on tullut tiensä päähän. Oon itse asiassa miettinyt tätä jo jonkun aikaa, mutta lykännyt tän postauksen tekemistä viimeseen pisteeseen asti.

Se piste tuli vastaan viime keskiviikkona 9.12., kun sain kuulla, että musta tulee hammaslääkäri. Ja niin... Ei Suomessa, vaan Ruotsissa.

Mä muutan kuukauden päästä Uumajaan, opiskelu alkaa 18.1. ja oon tottakai superinnoissani. Pääsen lääkikseen. Tästä mä oon haaveillut melkein 10 vuotta. Mä saan ammatin, josta tuun varmasti tykkäämään. Töihin lähteminen aamusin ei tuu olemaan tuskaa, mä voin nousta ylös hymy huulilla.

Mulla on kuitenkin tosi ristiriitaset fiilikset, vaikka oonkin ihan älyttömän onnellinen... Mulla jää Suomeen mun perhe, kissa, kaikki ystävät ja se ihminen, joka tekee tästä poislähdöstä kaikkein vaikeinta - poikaystävä, jota rakastan enemmän kun uskoin koskaan voivani ketään rakastaa. Poikaystävä, jota katsoessa mä en nää vaan nykyhetkee, vaan koko mun tulevaisuuden. Sen ihmisen, jonka kanssa haluan kulkea käsi kädessä vielä silloinkin, kun oon harmaantunut rusina ja mun hymystä on tullut hampaaton. Eihän se (enintään) viiden vuoden kaukosuhde oo oikeesti ongelma eikä mikään, mutta ei se siltikään poista sitä ikäväntunnetta, kun ei saakaan nukahtaa sen toisen kainaloon aina kun huvittaa ja nauraa vedet silmissä kutituskuoleman kourissa.

Mun vähänen vapaa-aika tulee siis olemaan tosi tiukilla, eikä aikaa valokuvailulle tai blogin kirjottelulle yksinkertasesti jää. Ne hetket iltasin, kun en yritä tajuta ruotsinkielisiä luentodioja, haluun käyttää tutustuen mun uuteen kotikaupunkiin ja uusiin ihmisiin, urheillen ja katsellen tietokoneen ruudulta mulle rakkaiden ihmisten kasvoja.

Tää blogin kirjottaminen on kasvattanut mua ihmisenä tosi paljon. Mä nään mun matkan tähän hetkeen aina sieltä yläasteen teinikiukkuvuosista asti, enkä aio piilottaa sitä näkyvistä. Mun vanhat postaukset tulee edelleen olemaan täällä ja eihän sitä tiedä, vaikka joskus palaisinkin uusien juttujen kanssa.

Nyt on kuitenkin aika sille, että mä sanon heihei. Haluun kiittää teitä kaikkia lukijoita ihan hirmusesti siitä, että ootte jaksaneet lukea mun juttuja ja jättää ihania kommentteja. Ootte nostaneet mun kirjotus- ja kuvausmotivaatiota ihan älyttömästi ja piristäneet pimeitä iltoja uskomalla mun kykyihin.

Mut löytää edelleen Facebookin lisäksi Instagramista (katisara_), Snapchatista (katisara) sekä Youtubesta (K&M Leffayhtiö), jos haluatte seurailla mun seikkailua Ruotsissa. Ja juttelemaan saa aina tulla :)

En gång till - tack så så mycket och hejdå, tästä tää mun matka vasta alkaa.

- Kati

Pariisi, lokakuu 2015