7.2.2015

London 2015 part 1/2

Kotiuduin Lontoosta viikonloppuna, joten nyt oliskin vuorossa perinteistä matkapäiväkirjaa! Päätin jakaa tämän kahteen osaan, vaikka reissu olikin suhteellisen lyhyt. Kerrottavaa löytyy jokaiselta päivältä ihan älyttömästi ja musta tuntuu, että jos tekisin tästä vaan yhden postauksen, kukaan ei jaksaisi lukea sitä...

27.1.

Mun puhelimesta raikui ihan liian ilonen muumimusiikki siihen nähden, että kello ei ollu edes viittä aamulla. Yyh, ei tee hyvää sellaselle, joka nukkuu joka aamu kymmeneen... 

Mun aamuäreys haihtui kuitenkin melko äkkiä ja sen tilalle tuli hirmu iso innostus. Olin lähdössä ekaa kertaa Katsun kanssa kaupunkiin, joka oli jo pitkään ollu tyhjä rasti mun bucket listissä. Oltiin edellisenä iltana tultu meidän kaverin luokse Vantaalle, joten puettiin päälle ja otettiin taksi lentokentälle. 

Lento oli ajallaan ja oltiin Heathrowlla jo yhdeksältä paikallista aikaa. Mentiin metrolla hotellille ja päästiin heti huoneeseen, joka osoittautuikin paremmaksi kuin olin kuvien perusteella edes ajatellut. Ikkunasta oli näköala suoraan Russel Squaren puistoon ja sänky tuntui ihanan pehmeeltä monen tunnin matkustamisen jälkeen. Ainut haittapuoli oli vieressä kulkeva tie ja huonot äänieristykset, mutta ei niitä siinä sen kummemmin edes miettinyt. 

Koska sää oli yllättävän hyvä (+10°C), lähdettiin museoiden sijasta kiertelemään nähtävyyksiä. Mentiin ekana käymään King's Crossilla ja Tower Bridgellä ja suunnattiin sieltä sitten Big Benin ja London Eyen kautta Buckinghamin palatsille. Enempää me ei oikeastaan edes jaksettu, oltiin ihan poikki jo viiden-kuuden aikoihin ja päätettiin sitten suunnata takasin hotellille valmistautumaan seuraavaan päivään, josta voisinkin selittää loputtomiin...

Platform nine and three quarters



28.1.


Mistä mä ees alotan. Oon ollu Potter-fani ihan pienestä pitäen ja lukenu suurimman osan kirjoista varmaan seitsemän kertaa, joten Warner Brosin The Making of Harry Potter eli näin talvisin Hogwarts in the Snow -studiokierrokselle pääseminen oli ihan valtavan iso dream come true. 

Siispä: Ei-Potter-fanit tai te, jotka ette halua paikasta spoilereita (yllättävän vaikee sana muuten, meinaa aina väkisin tulla sbroileri), skipatkaa tää osuus :D

Me mentiin overgroundilla ensin Watfordiin, mistä lähti bussi suoraan studiolle. Aulassa oli Emman, Danin ja Rupertin kädenjäljet, näyttelijöiden kuvia ja katosta riippui Ford Anglia. Lisäksi siellä oli ihan hirvittävän iso Potter Studio Shop, missä onnistuinkin sitten kuluttamaan eniten rahaa koko reissun aikana...

Meidän ohjattu kierros alkoi 11.30 ja kesti puolisen tuntia. Sen jälkeen studiota sai kierrellä eteenpäin itsenäisesti niin kauan kun vaan halus. Siellä oli käytännössä melkein kaikki aidot rekvisiitat jokaisesta kahdeksasta leffasta, mikä oli ihan käsittämätöntä. Meillä siellä meni yhteensä jotain 4 tuntia, joten ehkä annan kuvien kertoa murto-osan siitä kaikesta, mitä kaikkea yli 150 000 neliömetrin sisälle kätkeytyi...

Suuren salin ovet
Itse sali
Liekehtivän pikarin tanssiaispuvut ja Dumbbiksen huoneen sisäänkäynti
Kermakaljalla! Taustalla olevaa miestä ei kauheesti hymyilytä... :D
Likusteritie 4
Hagridin moottoripyörä ja tunnetuimpien hahmojen taikasauvat
Viistokuja
Tylypahkan linna


Studion kiertelyn jälkeen käskin Katsua hillitsemään mua edessä päin näkyvässä Potter-kaupassa, mutta jo sisään astuessani tunsin, kuinka homma lähti totaalisesti käsistä. Mukaanhan lähti yks Rohkelikko-villatakki, yks Rohkelikko-kaulahuivi, kolme suklaasammakkoa, kolme pakettia joka maun rakeita (jotka kyllä todellakin on nimensä mukasia, löytyy oksennusta ja saippuaa...) , kaks J.K. Rowlingin uutta kirjaa (Fantastic Beasts and Where to Find Them & Quidditch Through the Ages) sekä Tylypahka-haalarimerkki odottamaan mun toivottavasti ens vuonna saatavia hammaslääkishaalareita.  

Studiolta lähdettiin kohti Oxford Streetiä shoppailemaan. Hirveesti en mitään sieltä löytänyt, kunnes...

Edessäpäin näkyi ehkä kaunein näky yli kolmenkymmenen kilometrin säteellä.

Disney-kauppa. Pääsin sinne ekaa kertaa elämässäni ja tunsin saman innostuksentunteen kuin vaahtosammuttimen kokosena tiitiäisenä muumimaailmassa. Sisällä soi Frozen-biisit ja koko paikka oli sisustettu sen mukaan. Hommasin itelleni kolme pehmolelua (Tikun, Takun ja Rumpalin) sekä Wall•e-mukin. Materialismionnellisuus oli kyllä huipussaan, kun joku päästi tän riemuidiootin häkistä jo toistamiseen saman päivän aikana. 





Näiden kahden ekan päivän ostokset löytyy sitten instagramista, jos jotakin kiinnostaa... :D Click tai sitten löydyn nimimerkillä katisara_ :) Mutta anyways, matka jatkuu täällä blogissa vielä seuraavassa postauksessa, joten ensi kertaan! :)



12 kommenttia:

  1. Siis eikäääää!!!!! Mä lähen tonne Potterilaan just nyt! Ihan sikasiistin näköstä! Ääääää!! (Ei haittaa vaikka spoilaisit lisääkin :) )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :DDD hassu :D eimut oikeesti lähe ja ota mut mukaan koska kohta sinne tulee Tylypahkan pikajuna ja mä tahon nähä sen!!

      Poista
  2. Wou sun blogi vaikuttaa tosi mielenkiintoselta, tykkään sun kirjotustyylistä! Eniten mun silmään pisti sun ulkonäkö, oot iha törkeen kaunis ja tykkään miten oot jotenki tosi persoonallisen näkönen, etenki noi sun hiukset, ihanat ♥
    Ihan superihanalta näyttää toi Potter studio, oon aina itekki halunnu päästä käymään siellä (potterfani kun olen heh.....) ja toivottavasti joku kerta päädyn sinne elämäni aikana ;)

    ps. Jos kiinnostaa käyhän kurkkaamassa mun blogi!
    http://littlewisher.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi ää, nyt veti ihan sanattomaks! kiitos <3 toi studio oli kyllä ihan huippu, ehkä se koko reissun kohokohta! käy ehottomasti siellä jos Lontooseen eksyt :) mäpä käyn kurkkaamassa sunkin blogia, kiitos kommentista! :))

      Poista
  3. Iha älyttömän siistiä, pakko myöntää että mä en edes tiennyt tuollaisen paikan olemassaolosta, joten oon nyt ehkä hieman kateellinen :D Terv. ikuinen Potter-fani! Äää mäkin haluan, miten musta tuntuu että tämä aikuinen ihminen tipahti nyt ihan johonkin lapsen tasolle :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi eikä :D nomut nyt sä tiiät eli mikäli joskus Lontoossa piipahdat, niin ykköskohde on jo selvillä, eiksniin? ;)

      Poista
  4. VOIEI mäkin tahdon tonne Potter-maailmaan! Siistejä kuvia! Toi kuva laiturilta 9 ja 3/4 on kyllä huippu :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. suosittelen ehottomasti käymään tuolla, oikeesti Potterfanin paratiisi!! kiitos hirmusesti<3

      Poista
  5. Oii ihania kuvia ja ihana Lontoo!

    http://oonajohannaa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  6. AAAAAAAAAaaaa miten oon skipannu tän postauksen? Tahtoo tuonneee!! ;____;

    VastaaPoista
  7. hei missä toi disney kauppa sijaitsee tarkalleen Lontoossa? olis mahtavaa päästä käymään, kesällä lontoon reissu tiedossa 8)

    VastaaPoista

Nikon D7000
Nikon D800

Ellei toisin mainita, on jokainen tällä sivulla esiintyvä kuva itse ottamani ja täten siis suojattu tekijäinoikeuslain mukaisesti.