14.11.2014

Falling to Pieces


Vierelläni lentää tumma lintu. Pieni, terävänokkainen lintu, joka ei irrota katsettaan minusta hetkeksikään. Tiedän, että tuo sinnikäs olento seuraisi minua perille asti. Se jatkaisi matkaansa väsymättä aamusta iltaan - aina siihen saakka, kunnes saavuttaisin korkeimpienkin vuoristojen huiput. 

Pienestä koostaan huolimatta lintu on voimakkaan näköinen - juuri sellainen, jonka kulkua myrskyisinkään vastatuuli ei voisi pysäyttää. Se lentää välillä edelleni, välillä kierrellen ympärilläni. Sen elämää hehkuvasta olemuksesta huolimatta tiedän kuitenkin, ettei näin jatkuisi loputtomiin.  

Joka päivä lintu pudottaa yhden mustan sulan. 

Eräänä päivänä huomaan kulkevani yksin. Käännyn ympäri, ja näen matkaseurani muutaman metrin päässä. Se yrittää ottaa minut kiinni, mutta jokaisen siiveniskun myötä se vaipuu alemmaksi. Se ei kuitenkaan luovuta, vaan pysyttelee lähes väkisin perässäni. Käännän katseeni takaisin kulkusuuntaani ja otan päättäväisin mielin askeleen eteenpäin.

Kun viimein saavun huipulle, lähes kokonaan sulkansa menettänyt lintu putoaa maahan - hajoten samassa hetkessä pieniksi, hauraiksi kappaleiksi. Voimakas tuulenpuuska tarttuu niihin saaden ne nousemaan ilmaan, kohoamaan pilviin ja katoamaan nopeasti pois näkyvistä. Katseeni pysyy suunnattuna ylös, kiinnitettynä siihen kohtaan pilviverhossa, johon särkynyt lintu nousi. 

Muutamaan minuuttiin ei tapahdu mitään, ja piinaavan hiljaisuuden rikkoo ainoastaan hengitykseni kiihtynyt ääni. Äkkiä tasainen pilvilautta kuitenkin rikkoutuu. Kirkas valonsäde työntyy siitä läpi - saaden minut horjahtamaan säikähdyksestä taaksepäin. Alas laskeutuu hitaasti suuri, puhtaanvalkoinen olento. 

Vaikka hahmo on kaukana, tiedän sen olevan minulle tuttu. Tiedän sen olevan vierelläni lentänyt lintu - täysikasvuisena, täysin uudessa höyhenpuvussa. Katselen sen kevyttä lentelyä ja suupieleni nousevat hymyyn. Pian lintu laskeutuu viereeni. Se katsoo minua hetken, mutta pyrähtää sitten taas ilmaan - tällä kertaa nostaen minutkin mukanaan.

Lennän maailman kirkkaimman olennon kanssa yhdessä vuorten yläpuolella. Maanpinta on kauempana kuin koskaan aiemmin, olen kevyempi kuin yksikään höyhen. Näen alapuolellani reitin, jota pitkin kuljin. Näen jokaisen maahan pudonneen mustan sulan, jotka tuntuvat jääneen jo kauas taakseni. 

Tuuli tarttuu linnun siipiin ja kohoamme hetki hetkeltä korkeammalle. En tiedä, laskeutuisimmeko koskaan. 



Tää teksti on omistettu mun rakkaalle ystävälle, jolla on tällä hetkellä todella vaikeeta. Mä tiedän, että se matka takaisin onnellisuuteen voi olla raskas, eikä se tumma varjo meinaa jättää hetkeksikään rauhaan. Muista kuitenkin, että se kaikki mustuus hälvenee vähitellen sulka kerrallaan, kunnes jäljelle jää pelkästään muisto niistä. Sen kaiken jälkeen oot vahvempi. Niistä kaikista raskaista kokemuksista tulee valo, joka ohjaa sua läpi elämän. Niistä tulee sulle kantavat siivet, jotka nostaa sut lopulta ilmaan. Eikä sun tarvitse enää koskaan pudota.




8 kommenttia:

  1. Mä en vaan kati kestä... Oot uskomaton!<3 tä. Teksti on aivan uskomattoman kaunis. Mä näen silmissäni millaista polkua pitkin hän kulkee; kuinka jyrkkää mäkeä; miltä näyttää tuo musta lintu ja se kirkas valo pilvistä...vaikka se ytl sanoikin jotain muuta, niin sun kirjoittamisen lahjat on jotain ihan selittämätöntä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi Annika <3 kiitos ihan älyttömästi, nää sun kommentit täs on uskomattomia! <3

      Poista
  2. Tämä on maailman paras joululahja. <3 kiitos.

    VastaaPoista
  3. Niin kaunista! Osaisinpa kirjottaa yhtä hienosti! :) Taas kävi ilmi kuinka mielikuvituksellinen ja taiteellinen oot. Olin ton hetken kun luin jossain ihan muualla kun täällä koneen ääressä.. Oot kyllä melkonen multitalentti! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ääk apua, menin ihan sanattomaks! Kiitos kauheen paljon<3

      Poista

Nikon D7000
Nikon D800

Ellei toisin mainita, on jokainen tällä sivulla esiintyvä kuva itse ottamani ja täten siis suojattu tekijäinoikeuslain mukaisesti.