19.9.2014

Menorca 2014 part 2/2

Haha, ihan jo naurattaa itteänikin, että kuinka myöhässä voin olla tänkin postauksen kanssa... :D Mulla tuli kesken näiden kuvien muokkauksien hirveesti yo-duunia, jolloinka mun välimerellisestä projektista tuli koneen kovalevyn syövereihin unohtunut, koko bittiavaruudesta isoloitunut hylkiö - enkä siis päässyt jatkamaan ennen kuin vasta nyt. Mutta ehkäpä tää toimii tämmösenä kesäthrowbackina? :) Anyways, jatketaan siitä, mihin viimeksi jäätiin!

26.6.

Me vuokrattiin auto, jolla lähdettiin kiertelemään saarta. Käytiin tosi tunnetulla kenkätehtaalla, shoppailtiin, syötiin jätskiähkyt ja kierreltiin nähtävyyksiä. Mentiin loppupäivästä muun muassa tollaselle korkeelle nyppylälle (ei sitä ihan vuoreks voi kutsua), jolta näki ihan koko saaren. Siellä oli myöskin jonkinnäkönen vanha luostari/kirkko, jonka pihamaalla oli ehkä maailman söpöin kissa (heti mun oman läskipää-Livian jälkeen) nukkumassa kukkaruukussa.




27.6.

Meillä oli auto käytössä vielä toisenkin päivän ajan, joten päätettiin ajaa muutaman kilometrin päähän yhdestä luonnonvaraisesta hiekkarannasta (Cala Macarella). Mä olin edellisenä päivänä fiksuna tyttönä katsonut Google Mapsista, että helpostihan sen matkan taittaa jalkapatikassa - autolla kun ei kerran perille asti päässyt. Lähdettiin hetken harhailun jälkeen kävelemään sellasta Saharan autiomaalta tuntuvaa polttavaa hiekkatietä, joka ei oikeesti tuntunut loppuvan koskaan - eikä asiaa helpottanut yhtään se, että lämpöä oli sellaset 40°C, ampparinhampparit pörräs mun korvan juuressa ja herra Rakkula ja sen kolme muuta kaveria teki vähän turhankin läheistä tuttavuutta mun toiseen jalkaan. Me suunnilleen ryömittiin se viimenen kilometri. 

Mutta voi sitä tunnetta, kun kirkkaan turkoosi vesi tuli näkyviin puiden takaa! Lähdin juoksemaan rantaa kohti, kompastelin maan pinnalle työntyneisiin juurakoihin, hypin ikuisuuden kestävät porrasaskelmat alas ja syöksyin luokseen kutsuvaan viileyteen...

...vain huomatakseni, että se koko hiton ranta oli täynnä meduusoita. Pylly.

...Ja että siinä 50 metrin päässä oli parkkipaikka. Sinne olis päässyt autolla sittenkin. Tuplapylly.


No, ranta oli hieno joka tapauksessa, vaikkei uimaan päässytkään.. :D


Kati: Hei kattokaa! Ihan niinkun noi veneet kelluis!
Iskä: Tiiätkö, se on ihan positiivinen asia.
Kati: Eiku hitto..... Siis ei kelluis vaan leijuis!!
Äiti: Sä oot pahvi.


28.6.

Viimesenä lomapäivänä mä ulkoilutin äitin tekemää kesämekkoa (en vaan voi käsittää, miten se osaa tehä kaikkia käsitöitä niin hyvin...), söin itteni paristi ähkyyn ja menin illalla kuvailemaan iskän kanssa rannalle tähtiä. Ja no.. Sanotaanko, että juurikin tältä illalta tuli mun yks koko matkan lempparikuvista :) 

Oonko ainoo, jonka mielestä iskä muistuttaa ton takana olevan palmun kanssa vähän tätä: click :D
Ps. Äiti on tehny ite tuon oman mekkonsakin :)



Että sellanen reissu! :) Vaikka tää matka ei viikkoa pitempi ollutkaan, voin vaan sanoa, että se tuli enemmän kun tarpeeseen viime kevään jälkeen. Mikä/mitkä kuvat oli teidän lemppareita? :)

17 kommenttia:

  1. nää kaikki on kyllä niin täydellisiä kuvia ettei mitään rajaa :) ja sä olet niin kaunis ♥

    VastaaPoista
  2. Wau miten upeita kuvia ja oot todella kaunis:)♥

    VastaaPoista
  3. wwooou toi vipa, millasilla asetuksilla otit?! oon just itekki parhaillaan valottamassa tähtitaivasta. :-D aivan upeaaaa.


    www.tiia-valokuvaa.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitti! :)) ööööm ootappas kun muistelen :D... 30sec valotus, f/5 ja ISO 2500!

      Poista
  4. WOU!! Ihan mielettömiä kuvia :O Mulla ei ymmärrys riitä enää, kui sä osaat?! Ja noi kuvat susta on ihan mielettömän upeita, näytät niin kauniilta niissä! Voin suoraan sanoa kadehtivani sinua, sekä valokuvaustaitojen että ulkonäön puolesta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi eikä, kiitos ihan hirveesti <3 merkkaa älyttömän paljon, että joku ajattelee noin :) mut älä suotta kadehdi <3

      Poista
  5. iha mielettömän hieno toi vika kuva!!:):):)ihana toi mustavalkone mekko sulla! äitisi on kyl hyvä tekee:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos<3 välitän kehut äitillekin ;) ja mäkin tykkään siitä mekosta, en tajuu kui se on osannu!

      Poista
  6. oot ihan vanhempies näköinen:) oot jotenki tosi elinvoimainen näissä kuvissa!sanohan äitilles että hän kyllä osaa kauniita mekkoja tehdä.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi kiitos<3 aika elämää täynnä mä tuolla olinkin ^^ mä välitän kehut äitille, kiitos sen puolesta jo valmiiks:)

      Poista
  7. vitsit sä oot oikeesti ihan tosi paljon sun vanhempien näkönen ! tosi hieno ja tunnelmallinen toi vika kuva,mielestäni parhain ottamasi kuva tähän mennessä:) aattelin heti kun näin ton kuvan jossa sulla on toi mustavalkonen mekko päällä että haluun ton itelle!tosi kaunis mekko ja sinä.

    VastaaPoista

Nikon D7000
Nikon D800

Ellei toisin mainita, on jokainen tällä sivulla esiintyvä kuva itse ottamani ja täten siis suojattu tekijäinoikeuslain mukaisesti.