28.7.2014

Kuulumisia ja avautumista


Sain edelliseen postaukseen kommentin, jossa kysyttiin, että oonko saanu tietoja yliopistoista. Siihen vastaillessani totesin, että mä kirjottelen harvemmin tänne nykysin enää mitään sellasta, että mitä mun elämään kuuluu, eikä siksi oo tullut edes mainittua ko. asiasta mitään. Sen takia ajattelin, että voisin pitkästä aikaa selittää vähän mun elämän viimeaikasista tapahtumista :)


Alotetaan nyt vaikka siitä, että niinkun oon muutamaan otteeseen täälläkin todennutkin - viime kevät oli mun elämän kamalin. Kaikki asiat kaatui niskaan yks toisensa jälkeen, olipa sitten kyse sitten siitä, että kaikkien läheisten stressaantuneisuus purkautui muhun yhtäaikaa tai siitä, että menetin luottamuksen yhteen itselleni todella tärkeään henkilöön. Siitä, että mummu kuoli päivää ennen äikän yo-esseekoetta, minkä seurauksena kusin aika näyttävästi omaan tasooni nähden sen ainoan aineen, jossa ikinä koin itsekin olevani hyvä. Siitä, että sen seurauksena mun taidot haukuttiin lyttyyn, minkä seurauksena mun itsetunto laski nollaan. En pitänyt itseäni hyvänä enää missään, en kirjoittamisessa, en valokuvauksessa, en elämässä. Kaikki todellakin kaatui niskaan. Se, että erosin mun pitkäaikasesta poikaystävästä. Se, että kaiken tän keskellä tukea sai vain harvoilta ja valituilta - samalla kun loput käskivät ottaa itseäni niskasta kiinni ja lopettaa valituksen. Ja lopuista asioista en tahdo täällä edes puhua. 


Rehellisesti sanottuna mä menetin mun elämänhalun lopulta. Luulin, ettei mun oo edes tarkoitus olla onnellinen. Itkin päivittäin monen viikon ajan - välillä edes tietämättä sitä, miksi itkin, samalla yrittäen valmistautua vääjäämättä lähestyvään lääkiksen pääsykokeeseen. Pääsykokeeseen, jota olin odottanut seiskaluokasta asti, joka olisi se avain mun unelma-ammattiin. Ymmärsin jo silloin, että en tulisi onnistumaan. Mulla oli vaan voimat loppu. 

Yhtäkkiä loppukeväästä jokin kuitenkin muuttui. Periaatteessa pikkuhiljaa, mutta oikeastaan se tapahtui yhdessä päivässä, kun sain mun yo-tulokset. Siellä oli kaks maailman ihaninta yllätystä, mitkä kompensoi sitä masentavaa kirjainta äikän ja fysiikan (...ja mun ikuisen vihollisen, kemian....) kohdalla. Mä kirjoitin pitkästä matikasta ja pitkästä enkusta E:n, syksyllä olin saanut bilsasta E:n. Mä kirjotin 3/4 pakollisesta aineesta tuon arvosanan, mikä tuntui ihan uskomattomalta. Olin myös alkanut lähentyä tämän postauksen kuvissa esiintyvän pojan kanssa, ja meillä oli aivan älyttömän kivaa yhdessä. Ei taka-ajatuksia - vain puhdasta ystävyyttä, käsittämätöntä sekoilua (klik) ja rajatonta hauskuutta. Olin lähentynyt myös muiden uusien tuttavuuksien kanssa, ja yhtäkkiä se valaistuminen vaan iski; mä oon elossa. Mä oon onnellinen, mä nauran, mä oon oma itteni. Mä selviän. En ehkä pääsykokeesta, mutta tästä keväästä. Ihan koko elämästä. 


Tässä kuvassa mun kasvoilla on aito hymy. Tää on otettu kaks kuukautta sen jälkeen, kun olin valmis luovuttamaan. Puolitoista viikkoa sen jälkeen, kun ymmärsin lopultakin kaiken kääntyvän parhain päin. Neljä päivää sen jälkeen, kun feilasin mun elämäni tärkeimmän kokeen. Päivä sen jälkeen, kun onnistuin tietämättäni kokeessa, jota en silloin edes pitänyt tärkeänä. Kolme viikkoa ennen sitä, kun itkisin onnesta ensimmäistä kertaa puoleen vuoteen. Katsellen maailman kauneinta auringonlaskua, kuiskaten taivaanrannan pilvilinnoja kohti kyynelten valuessa poskilla:


"Sä uskoit muhun loppuun asti ja vielä silloinkin, kun kaikki oli loppunut. Sä näit mut silloin ja mä tiedän, että sä näät mut nytkin, vaikken mä voikaan nähdä sua. Sä istut täällä auton takapenkillä papan kanssa, te ootte mun luona mihin kuljenkin. Te varjelette mua ja mun askeleita, ohjaatte oikealle polulle. Polulle, jonka mä viimeinkin löysin. Polulle, jolta mä en poikkea enää koskaan.

Mummu. Mä oon lopultakin onnellinen."


Otettu meidän 1kk päivänä:)

Siitä hetkestä kahden päivän päästä mä pääsin viikoks rentoutumaan Menorcalle, mistä saatte nähdä lisää kuvia seuraavassa postauksessa. Mä otin aurinkoa, mä uin, mä valokuvasin. Mä nauroin ja hymyilin; aamulla herätessäni meren ääniin, päivällä kävellessäni rantaboulevardia pitkin, tuntiessani auringon lämmittävän mun niskaa. Illalla syödessäni hyvää ruokaa, katsellessani muistikortin täyttäviä kuvia ja saadessani viestin ihmiseltä, jonka näkemistä en jaksaisi odottaa. 


Palasin kotiin lopullisesti sinä ihmisenä, joka olen. Iloisena, jättipäisenä oravana. Heinäkuun alussa olin saanut kaikki tulokset yliopistoista. En päässyt lääkikseen, mikä ei ollut yllätys. En päässyt journalistiikalle, mikä oli vielä vähemmän yllätys, koska en edes mennyt pääsykokeeseen, vaikka sinne kutsun sainkin. Pääsin papereilla Kuopioon lukemaan soveltavaa fysiikkaa. Pääsin Jyväskylään lukemaan biologiaa. Ja noiden kahden jälkimmäisen väliltä valitsin jälkimmäisen.

Mä jään Jyväskylään vielä ainakin vuodeksi ja pyrin lukemaan nanotieteitä. Alan lukemaan kolmen päivän päästä ensi kevään lääkiksen pääsykoetta varten, koska tänä vuonna mua ei estä mikään. Mä en anna minkään tulla mun ja mun unelman väliin. Jos mä selvisin viime keväästä, niin hitto vie muahan ei 18 lukiokirjaa pysäytä. Toukokuun 2015 lopussa mä osaan ne vaikka takaperin - myös sen kirotun sähkömagnetismin, joka ei oo mun päähän tarttunut vielä 13 lukukerrankaan jälkeen. 



Kaiken vuodatuksen jälkeen voisin tiivistää tän muutamiin sanoihin. Uskokaa itseenne älkääkä antako vastoinkäymisten lannistaa. Niitä voi tulla yks tai useita, pieniä tai isoja. Mutta kaiken jälkeen se aurinko paistaa aina lopulta. Mä sanoin mun yhdelle tärkeimmistä kavereista mun yhden ehkä legen-waitforit-daarisimmista lausahduksista: 

Vasta sitten, kun koko maailma räjähtää just sillon, kun oot bunkkerissa suojassa, ja ainoostaan sä, sun laminoitu yo-tokari ja yks lokki selviitte, ja se tokari huutaa improbaturia ja se lokki paskoo sun päähän, niin sit. Sit sä voit sanoo että sun elämässäs ei mikään onnistu. 

Muistakaa tää. Olkaa onnellisia. Ja varokaa lokkeja. 

29 kommenttia:

  1. niin ihana ja rohkaiseva postaus! sä oot kyllä selvinnyt tosi paljosta, ja niinhän se on että vaikeudet kasvattaa ja niiden avulla selviää lopulta mistä vaan. sä oot vahva tyttö, ja oot osannut kääntää vaikeudet voitoksi! myös mun kevät oli tosi vaikea, ero pitkäaikaisesta poikaystävästä käänsi koko elämän ja tulevaisuuden päälaelleen. mä vieläkin opettelen onnellisuutta, mutta tää sun postaus sai tajuamaan että ehkä mä välillä valitan turhasta. kiitos tästä, tää postaus näyttää monille että kaikesta on mahdollista selvitä! hurjasti tsemppiä jatkoon ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos ihan hirmu paljon ihanasta kommentista <3 tosi ikävä kuulla, että sullakin on ollu vaikeeta :( eroaminen on aina vaikee asia ja se muuttaa asioita, koska kestää aikaa totutella siihen, ettei se toinen ookaan enää samalla tavalla osa omaa elämää niinkun ennen. enkä mä sitä sano, etteikö niistä pienemmistäkin asioista sais valittaa, se kuuluu ihmisluontoon :D ihan yhtälailla mä vingun siitä kun whatsapp ei toimi tai kun jäätelö on loppu :Dd niiden asioiden ei saa vaan antaa vaikuttaa elämään ja omaan positiivisuuteen liikaa :) mutta kiitos vielä paljon, mä toivon kovasti, että kaikki kääntyy myös sun kohdalla mahdollisimman pian parhain päin <3

      Poista
  2. Kiitos mahtavasta postauksesta! Mä oon se joka edelliseen postaukseen kyselikin yliopistoista :D Tulin jotenkin hyvälle mielelle kun luin ton tekstin, vaikka on vastoinkäymisiä niin niistä kyllä selviää :) Ja ihanaa että oot löytäny uuden poikaystävän, itse en oo viel löytäny ensimmäistäkään.. -.- :D Kai se joskus sattuu kohdalle.. Mutta edelleen toivon sulle kaikkee hyvää, mahtavaa ja onnellista, oon sitä mieltä että elämä on suurimmaks osaks positiivista, välillä vaan täytyy olla onneton jotta osais arvostaa onnea. :) Hurjasti onnea luku-urakkaan, itsekin aion vuonna 2016 hakea lääkikseen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. eipä mitään, kiitos itsellesi motivoivasta kommentista tällaiseen postaukseen! :D ihana kuulla, jos tää sai hyvälle mielelle :) ja kyl se kuule tulee vielä vastaan - ennemmin tai myöhemmin :) sanon aina, että ihmiset on vähänniinkun lapasia yhdessä isossa laatikossa, jokaiselle on se oma pari jossakin :) joskus se oikea löytyy heti siitä päältä, joskus pitää etsiä kauemmin. joskus luulee löytäneensä sen oikean, mutta yhtäkkiä huomaakin, että kämmenpuolella onkin vääränlainen kuvio. lopulta se sopiva kuitenkin osuu kohdalle, eikä sitten tarvi palella enää hetkeekään :)

      mutta toi on ihan totta, välillä täytyy olla onneton :) onnellisuutta pitää osata arvostaa :) kiitos ihan hirmusesti ja mä toivon kaikkee hyvää myös sulle ja tsemppiä sit 2016 hakuun! <3

      Poista
  3. olipa kyllä niin ihanaa luettavaa. rohkaisevaa tekstiä! olet viisas nainen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos ihan tosi tosi paljon, ihana kuulla jos tykkäsit <3

      Poista
  4. Aivan älyttömän ihana postaus! Oot ihan käsittämättömän vahva. Tsemppiä pääsykokeisiin, mä tiedän että tuut pääseen sisälle! Itsekin meinaan lääkikseen hakea, ja niin kovalla motivaatiolla että viidennentoista yrityksen jälkeen voin alkaa harkita jotain muuta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos kauheen paljon, ihana että tykkäsit ja ihana että uskot muhun <3 merkkaa älyttömän paljon - varsinkin niillä hetkillä, kun usko itseensä on koetuksella. vaikeudet todellakin kasvattaa ja vahvistaa, ei sitä sillon kokenu olevansa kovin vahva kun halus vaan luovuttaa. jälkeenpäin osaa kuitenkin arvostaa sitä, että jakso taistella sen sontamyräkän läpi :) tsemppiä sullekin lääkiksen kanssa, me päästään kumpikin vielä sisälle eiksnii ;) <3

      Poista
  5. ihana koskettava teksti ♥ ihanaa kuulla että vihdoin kaikki on alkanut palautua ennalleen, kaikkee hyvää sulle jatkoon! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos hirmusesti, ihana kuulla jos tää kosketti :) <3 sitä samaa myös sulle!<3

      Poista
  6. Luin tän postauksen kaks kertaa putkeen; ensimmäisellä kerralla kyyneleet silmissä, toisella kerralla hymyillen. Tavallaan mä oon jopa onnellinen sen puolesta, että sun vaikeudet kasaantuivat paakkuun. Kyllä se vaan niin kasvattaa, ja opettaa ymmärtämään, että ihan kaikesta on mahdollisuus selvitä. Ei varmaan murheet, jotka ennen vastoinkäymisvyöryä tuntuivat isoilta, tunnu enää missään. Tai ainakaan niin suurina. Sä olet niin älyttömän kaunis ihminen - siis tietysti ulkoisestikin, en sitä kiellä - mutta erityisesti sisältäpäin. Salaa niin herkkä, mutta kuitenkin niin elämästä nauttiva. Ja voi kuule tyttönen, ne nautinnot sä olet kyllä ansainnutkin! Elävänä esimerkkinä tiedän, ettei sieltä suosta ole niin helppo nousta, varsinkaan jos tukea ei kovinkaan paljon heru ja tikkaita työnnetään kumoon. Ehkä sä jollain tapaa olet myös mulle esikuva. Näytit, mitä sen taistelutantereen takaa löytyikään. Vitsi mä olen susta ylpeä! Maailman sekavin kommentti, mutta toivottavasti ymmärsit edes jotain mitä halusin kertoa. Niin paljon olisi sanottavaa. Kaiken voisin tiivistää kolmeen kirjaimeen: vau!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi Annika<3 sä oot vaan niin ihana ja nää sun ajatuksen kans kirjotetut kommentit saa mut oikeesti aina niin hyvälle tuulelle, vaikka olis koko päivä menny ihan pieleen siihen mennessä! oot ihan oikeessa, tollanen loputtomalta tuntunu schaissepaakku kasvatti mua ja nyt jotenkin osaa nähdä niin paljon hyvää ihan pienissäkin asioissa. mitään ei pidä itsestäänselvyytenä, ei ees sitä, että herää aamulla. ei sitä, että saa nauraa päivässä jollekin ja nauttia elämästä.

      kiitos sulle noista sun kauniista sanoista, on ihan uskomatonta kuulla, että oon jollekin esikuva. ja vieläpä jollekin ihmiselle, joka on noin upea ja ystävällinen, jonka tuntee jollakin tapaa jopa tuntevansa, vaikkei ole koskaan edes tavannut. ihan yhtälailla mä mietin sun blogia lueskellessa, että vau miten vahva sä oot. vau, miten hieno ja ainutlaatunen tyttö niiden tekstien toisella puolella on. älä ikinä unoha sitä, sä jos kuka ansaitset kaiken hyvän elämäs jokaiseen päivään <3

      Poista
    2. Oi miten kiva kuulla, että kommentit piristävät! Pakko myöntää,että niin piristävät sun postauksesikin! Niin sitä vaan vaikeuksien kautta oppii itse kukinymmärtämään elämän pienet ilot. Joskus toivoisi sadepilviä toistenkin harteille, ihan vain opetusmielessä. Näyttämään mitä se elämä oikeesti voi olla. (Järkkyä toivoa muille jotain tällasta, saa kivittää)

      Kiitos, ihana <3 niinkuin sanoitkin, mäkin koen jollain tapaa tuntevani sinut. Jos joskus asutaan edes inhimillisen välimatkan päässä toisistamme, meidän täytyy treffata. Tuntuu, että meillä on vaan niin samanlaiset arvot ja asenteet, samankaltainen ajatusmaailma joltain osin. Mä tahtoisin tietää, kohtaavatko ajatuksemme ns. Tosielämässäkin! :)

      Poista
  7. Tosi ihana postaus kuvineen ja aiheineen ♥
    Osaan paremmin kuin hyvin samaistua suhun, kun itelläki koko kevät ja alkukesä oli raskasta aikaa, niin mikään ei ollu parempaa, ku tajuta taas kuinka olla onnellinen! Se helpottunu olo, ku tiesi, että kyllä tästäki, niinku kaikesta muustaki selvitään. Että kaikki kääntyy vielä parhai päi. Tosi hyvä ja rohkaseva teksti ja sai mutki taas hymyilemään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos kauhian paljon, ihana kuulla<3 ja niimpä, parasta kokee taas olevansa oma ittensä ja nähdä valoo siellä, missä sitä ei aiemmin kyennyt näkemään :) oon tosi onnellinen, että sullakin menee nyt paremmin <3 älä anna sen onnen karata, pidä siitä kiinni ja jos joskus tuntuu, ettei löydä sitä, niin palaa vähän matkaa taaksepäin sinne missä näit sen viimeks :) me ansaitaan kaikki joku aihe hymyilylle :) tsemppiä jatkoon <3

      Poista
  8. kyllä kyyneleet tuli silmiin tätä lukiessa, vahvaa ja rohkeeta tekstiä :)
    Keep going girl !! ♥
    - 16v tyttö

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi eikä, ihana kuulla <3 kiitos älyttömän paljon ihanasta kommentista, arvostan sitä :)

      Poista
  9. Aivan mahtavan teksti! Todella koskettava! Otan osaa sun mummon kuolemaan. Mulle kans mun mummo on todella tärkeä. Hän on aina uskonnut ja tukenut mua. Sä oot vahva ihminen ja pääset vielä vaikka kuinka pitkälle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos sulle, ihanasti sanottu <3 mummot on vaan jotain ihan uskomatonta ja ainutlaatusta, niiltä kuulee usein just ne asiat, mitä sillä hetkellä eniten tarvitsee. oon onnellinen siitä, että sulla on noin hyvät välit sun mummoon ja kiitollinen siitä, että sain tuntee omani 19 ihanan vuoden ajan <3 kiitos vielä ihanista sanoista ja luottamuksesta, tsemppiä myös itelles jatkoon :)

      Poista




  10. www.tiia-valokuvaa.blogspot.com

    VastaaPoista
  11. Wau, harvoin kenenkään tekstit koskettavat minua, mutta kirjoituksesi oli poikkeus!:) Kerrot ihanan avoimesti asioista. Tosi hyvää jatkoa sulle, ja tee unelmistas totta♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi ihana olet, kiitos paljon kommentista <3 uskomatonta kuulla, että omalla tekstillä on ollut tuollainen vaikutus :) hyvää jatkoa myös sulle <3

      Poista
  12. Sulla on kyllä mielettömän upeet silmät! Ja nää kuvat mitä sä otat on todella ihania. Haha, lievästi kateellinen sun taidoille:') Toivottavasti sun unelmat toteutuu vielä joku päivä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi ää, menin ihan sanattomaks! kiitos ihan ihan ihan älyttömästi, mutta ei kuule oo tarvetta olla kateellinen :) ja hei, unelmat on tehty toteutettaviks eiksniin ;) parhaani teen ja katsotaan mihin se riittää :) mutta samaa toivon sulle <3

      Poista
  13. ....... Eikä se lokki pasko mun päähän vielä piiiitkään aikaan. Oon onnellinen sun puolesta. <3 Sä niin ansaitset tämän. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heidi<3<3 sä oot upee ja ihana, säkin ansaitset kaiken onnellisuuden mitä sulla nyt on <3

      Poista

Nikon D7000
Nikon D800

Ellei toisin mainita, on jokainen tällä sivulla esiintyvä kuva itse ottamani ja täten siis suojattu tekijäinoikeuslain mukaisesti.