Vähän erilaisempaa postausta tällä kertaa..
Vähän päälle vuosi sitten mun mummu alko kärsiä kauheista jalkakivuista. Se juoksi vähän väliä lääkärissä, mutta koskaan ei kukaan saanu selville, että mikä sitä vaivaa. Ne kivut paheni pikkuhiljaa, ja ikäsekseen pirteen ihmisen tavallisetkin arjen askareet alko käydä aina vaan vaikeemmaks.
Pari viikkoo sitten mun isä soitti mummulle kysyäkseen kuulumisia, mutta kukaan ei vastannu puhelimeen. Toisen yrityksen ja pitkän odotuksen jälkeen puhelimeen vastattiin. Mummu oli kaatunu, eikä päässy ylös. Se vietiin terveyskeskukseen.
Mummu oli terveyskeskuksessa tähän päivään asti - välillä paremmassa, välillä huonommassa kunnossa. Viime päivien aikana sen tajunnan tila alko kuitenkin romahtaa. Ihminen, jolla ei oo Alzheimeria tai minkäänasteisia muistiongelmia, tuntu vieraantuvan ympäröivästä maailmasta koko ajan enemmän.
Tänä aamuna mummu vietiin sairaalaan pään tutkimuksiin. Äsken isän veli soitti, että aivopaineen kasvun takia mummu vietiin hetki sitten Tampereelle ja leikataan vielä tän illan aikana. Aivoleikkaus vanhalle ihmiselle on aina riski, joten uskosin, että ketä tahansa pelottais tässä tilanteessa paljon.
Pyydänkin nyt, että kaikki jotka vähänkään uskoo Jumalaan tai johonkin suurempaan voimaan, rukoilis sen puolesta, että mummu selviäis tästä leikkauksesta. Pyydän myös, että te ketkä ette usko mihinkään, toivoisitte koko sydämestänne samaa lopputulosta.
Tää ihminen on meidän suvun koossapitävä voima. Mummu on elävä esimerkki siitä, miten vahva ja päättäväinen ihminen voi olla - miten kaikesta voi selvitä. Me kaikki ihaillaan sitä. Me kaikki rakastetaan sitä. Kukaan meistä ei oo valmis menettämään sitä. Ei nyt, eikä koskaan.
My granny's going to have an emergency brain surgery tonight. Please, I'm asking you to pray that everything would go perfectly. That would mean the world to me. We can't lose her.
Voi ei, voimia siun mummulles ja teille! Mie oon ainakin peukut pystyssä!
VastaaPoistavoi ei :( tsemppiä!
VastaaPoistaToivon koko sydämestäni kaikkea parasta sinne. Onneksi Suomessa lääkärit on huippuluokkaa. Tsemppejä ihan teille kaikille!
VastaaPoistaVoi sait kyyneleet silmäkulmiini. Mä rukoilen ja pidän peukut ja varpaat pystyssä mummusi puolesta. Tsemppiä sekä sulle että mummullesi. Stay strong <3
VastaaPoista<3
PoistaRukoilen mummosi puolesta ja toivon koko sydämeni pohjasta, että kaikki menee hyvin. Hirveästi voimia sinne kaikille!
VastaaPoista<3
PoistaPaljo voimia teille❤:(
VastaaPoista<3
Poistavoi tsemppiä hirmusesti, toivon kans koko sydämestä et kaikki menee hyvin!
VastaaPoistasuomessa on ihan älyttömän hyviä neurokirurgeja, ne kyllä osaa hommansa. voimia <3
<3 tays on kyllä yks parhaista!
Poistapaljon voimii teille! <3 pidän peukut pystyssä mummus puolesta!
VastaaPoistapaljon voimia !! <3
VastaaPoistatiiän tunteen kun on kokoaika kamala huoli päällä ..
<3
Poistaihan kamala tunne..:(
<3voimia tosi paljon koko suvulle. Rukoilin<3
VastaaPoistaVoimia sinne♥ Mun vaari sai sydänkohtauksen reilu vuosi sitten. Onneksi selvisi ja on nyt terve, mutta tiiän miten kamalaa se on kun ei tiedä mitä tapahtuu ja pelkää. Toivon sun mummullesi hyvää ja rukoilen hänen puolesta♥
VastaaPoista<3 onneks kaikki on nyt hyvin sun vaarilla!!
PoistaApua, kauheeta tällanen... :( Voimia ihan mielettömästi♥
VastaaPoista<3
PoistaTays:ssissa on kyllä niin hyvää porukkaa, että sun mummillasi ei pitäis olla mitään hätää siellä....Toivon kuitenkin, että kaikki menee hyvin<3
VastaaPoista<3 tays on loistava!
PoistaMä uskon Jumalaan ja rukoilen mummollesi varjelusta<3!
VastaaPoistaIhana blogi sulla muuten ja oot ihan älyttömän kaunis! Etkä asu älyttömän kaukana musta. :)
Liityin lukijaksi! :)
http://elamaaopiskelijan.blogspot.fi/
<3 kiitos ihan älyttömästi!! missäpäin sää asustelet? :)
PoistaJa voimia paljon!<3 En tiedä tiedätkö, mutta asustelen tällä hetkellä Karstulassa (Saarijärven viereisellä paikkakunnalla) Tarkoitus olis päästä sinne Jyväskylään opiskelemaan ensi syksynä. :)
Poistaaajoo tiiiän kyllä missä se on! :) muthei siistiä, toivottavasti pääset! :)
PoistaIhanan koskettava teksti, tuli kyllä kylmät väreet..
VastaaPoistaKaikkea hyvää teille sinne <3
http://just-fucking-go-for-it-karo.blogspot.fi/