kun olin reilu viikko sitten kuvailemassa tuolla meiän lähellä olevassa pusikossa, mietin vaan, et miksen mää tee sitä useemmin. mietin, et miksen mä vaan anna koulujuttujen olla, ja lähe yksin kävelemään keskelle metsää ja ihan vaan oo tekemättä mitään.
pistän kännykän hiljaseks ja jätän kuulokkeet kotiin. lähen kävelemään ja oksanpätkät katkeilee mun jalkojen alla. kuuntelen sitä, kun linnut laulaa ja puiden latvat huojuu tuulessa. yritän pysyy rauhallisena kun mehiläinen tekee liian läheistä tuttavuutta, mutta päädyn jokaisen jokaisen menneen kesän tavoin huitomaan ilmaa idiootin näkösenä ja juoksemaan pakoon hyönteistä, joka on varmaan vaan jotain alle 1% mun koosta. kävelen paikoissa, missä en oo aiemmin ollu. löydän puron, jota lähen seuraamaan ja päädyn rannalle. nään muutaman lokin, jotka lentää mun yli. käännän mun katseen ylös ja huomaan, että ne tekee pesää puun oksalle - suoraan mun pään yläpuolelle. lokinsontapommitutka alkaa hälyttää ja jatkan matkaa sen enempää miettimättä. aurinko on melkein laskenut. tiiän sen siitä, että hyttysten määrä on kymmenkertanen verrattuna tilanteeseen tuntia aiemmin. silti mä tykkään siitä. en niistä hyttysistä, mutta siitä tunteesta. siitä tunteesta, että saan tän kaiken kiireen keskellä vaan olla hetken yksin keskellä luontoo, joka on ollu unessa koko talven ajan. tuomi kukkii, sitruunaperhoset lentää. voin kulkee ulkona ilman takkia. tuntee lämpösen ilmavirran mun kasvoilla. hyppiä ilosta, kun nään kevään ensimmäiset pääskyset taivaalla. kaikki tää. kaikki tää, kaikki nää asiat, kaikki on jotain niin pientä, mutta silti jotain niin tärkeetä mulle. kaikki se auttaa mua jaksamaan vielä nää viimeset viis päivää.
Oooh aivan ihana mekko! <3
VastaaPoistatänkjyy<3
Poista