oon oikeestaan aina eläny eläinten ympäröimänä. me asutaan sen verran keskustan ulkopuolella, että meidän pihassa käy tosi paljon kaikennäkösiä otuksia ympäri vuoden, ja se on oikeesti ihan älyttömän ihanaa. eläimet on kuulunu mun elämään aina ja tulee varmaan aina kuulumaankin - niin kauan kun se on musta itestäni kiinni. eläimet ja luonto on mun arvomaailmassa ihan kärkisijoilla.
voisin alottaa ihan mun taaperoajoista. oon rakastanu eläimiä niin kauan kun muistan. ensinnäkin ihan pikkusena mulla oli aivan tajuttomasti pehmoleluja :D kuvittelin aina et ne on oikeita eläimiä ja et mulla olis oma lemmikki. tottakai olisin halunnu ihan oikeenkin lemmikin, mutta olin sen verran pieni että vanhemmat sano että katotaan sitkun oot isompi.
en kuitenkaan tahtonu elää pelkkien elottomien vanupallojen ympäröimänä, joten liikuin tosi paljon ulkona ja etin perhosentoukkia ja hämähäkkejä ja pidin niitä kädessä ja toin purkissa sisälle :D äiti oli aina tosi ilahtunu tästä... päästin ne kyllä aina vapaaks saman päivän aikana, mutta oli niistä silti älyttömän paljon iloa kokoonsa nähden :D
joskus kun olin 5-6 -vuotias, meidän pihassa alko käymään yks kesy orava, joka aina söi mun kädestä pähkinöitä ja olin ihan innoissani kun sain kutittaa sitä leuan alta :D tää orava kävi meidän pihassa ehkä yhen kesän ajan, mut sitten en nähny sitä enää.
ala-asteella joskus kolkkiluokalla meidän pihassa alko kuitenkin käymään tosi paljon eläimiä, ja ne kesyynty enemmän kun olisin koskaan voinu kuvitella. oravat haki ruokaa kädestä, istu mun olkapäällä, tuli syliin ja pyörän ohjaustangon päälle istumaan kun olin lähössä jonnekin, anto silittää, nostaa itteensä masun alta ilmaan, harjata turkkia ja kuljetuttaa itteensä nukenrattaissa :D pari kertaa kun äiti ei huomannu päästin yhen meille sisälle.... :D noita oravia kävi meidän pihassa lähemmäs 20 eri yksilöö, ja muistan edelleen niiden nimet :D Tiku, Taku, Kurre ja Turri oli ne kaikkein kesyimmät. Taku varsinkin, se oli se mun lemppariorava :) noiden lisäks oli Pähkinä, Peanuts, Huiskahäntä aka Huiskis, Narsku, Havu, Lopo, Jyrsy, Talttahammas, Nöpö, Pörrö, Pörri... ne oli kaikki niin ihania. ihme vaan et mua ei koskaan purru orava kun vaan kerran, ja sekin oli Narsku ihan poikasena :D
 |
| Havu |
 |
| Lopo |
 |
| Peanuts |
 |
| Kurre |
 |
| Taku |
 |
| Tiku |
 |
| Taku :D:D |
 |
| Turri xd |
 |
| Narsku |
 |
| Jyrsy sylissä |
 |
| Jyrsy |
 |
| Kurre |
oravat ei ollu ainoita eläimiä, jotka meidän pihassa kävi :) semmosia vakituisia vieraita oli kolme eri siiliä, joista yks tuli ihan mun viereen syömään ja anto silittää itteensä päästä ja selästä (au). noiden lisäks pikkulinnuista talitiaiset haki mun kädestä ruokaa :) kesyjä yksilöitä oli muistaakseni kolme, ja niistä kesyin oli Pesukone. joo, tiiän. se vaan oli aina niin räjähtäneen ja pöllähtäneen näkönen et se näytti just jostain teholinkouksesta tulleelta, joten nimesin sen Pesukoneeks :D Pesukoneella oli kaks poikasta; Tirppa ja Tipi, ja nekin oppi hakemaan kädestä ruokaa. se oli ihan tajuttoman ihanaa kun joskus saatoin vaan istuu takapihan rappusilla niin, että mun sylissä oli orava ja kädellä istu kaks lintua syömässä pähkinöitä. en siinä vaiheessa miettiny mitään lemmikin hankkimista, koska noi luonnon eläimet oli mun seurana joka päivä :) mä ja mun sillonen paras kaveri saatettiin kyl vetää tää oravatouhu vähän yli, koska me pistettiin iskä rakentamaan meidän pihaan kokonainen KYLÄ oraville :Dd siellä oli sellanen iso talo jonne pääs sisälle, ravintola, sairaala, linnunpönttö, sänky jne :D eimut oikeesti siitä tuli ihan älyttömän hieno, harmi ettei oo yhtäkään kuvaa siitä :(
talven aikana noista kaikista tuli kuitenkin paljon arempia ja ne siirty metsiköihin asumaan ja osa varmaan kuolikin. seuraavana kesänä meidän pihassa kävi ehkä viis oravaa. kaikki oli kyllä kesyjä, mutta Taku oli todennäkösesti kuollu talven aikana, koska en nähny sitä enää koskaan. se oli ihan kamalaa, koska se oli mun rakkain orava, eikä sen kesympää voinu olla. olin kuitenkin onnellinen niistä oravista joita mulla oli, koska nekin kuitenkin uskals hakea kädestä ruokaa ja tulla syliin :)
vitosluokalla mun elämä kuitenkin muuttu omasta mielestäni tosi paljon, koska sain mun ihan ensimmäisen oikeen lemmikin. me käytiin hakemassa pari päivää ennen joulua meille talvikko, eli semmonen pieni kääpiöhamsteri :) olin oikeesti ehkä maailman onnellisin. mietin tosi pitkään sille nimiä, mutta päätin nimetä sen Turriks yhen mun oravan mukaan.
Turri oli oikeesti aika hassu tapaus :D se oli pikkusen "sekundayksilö", koska se oli jääny viimeseks poikaseks siellä kaupassa ja sen silmät pullotti ulospäin :DD rakastin kuitenkin sitä just sellasena kun se oli ja huomasin pian miten erityinen se oli moniin hamstereihin verrattuna. se nimittäin kesyynty ihan tajuttoman paljon. hamstereita pidetään yleensä kädessä masullaan ja ne ei tykkää olla kovin paljoo paikallaan, mutta Turri nukahti mun käteen oikeestaan aina lähes poikkeuksetta selälleen :D se nukku siinä joskus puolikin tuntia ja koko sen ajan kutittelin sen masua. ja aina kun sitä silitti se meni ihan litteeks ja jotenkin "levähti" siihen kädelle :D
se meni ihan sekasin kun sille ostettiin juoksupyörä. se ravas oikeestaan kaikki yöt siinä niin, että seuraavana aamuna sen tassunpohjat helotti ihan punasena ja se lagas tyhjä katse silmissä semmosessa hölmössä istuma-asennossa sen pyörän kyydissä :DD ja toinen asia mikä tulee siitä mieleen, on että sillä oli ehkä maailman isoimmat poskipussit :DD sinne mahtu aina ihan tajuton määrä tavaraa.
kun Turrista tuli yli vuoden vanha, se alko kuitenkin kärsiä kaikennäkösistä vaivoista ja se piti viiä monesti eläinlääkäriin. Ensimmäisenä sille tuli silmätulehdus, josta se kyllä toipu melko nopeesti. seuraavana kuitenkin huomasin, että sen hampaat kasvo ihan tajutonta vauhtia, eikä ne kulunu itestään melkein yhtään. sillä oli purentavirhe, jonka takia toinen ylähampaista kaartu taakse kitalakeen ja meni siitä melkein läpi. ekan kerran se vietiin eläinlääkärille, joka leikkas ne hampaat lyhyemmäks, mutta seuraavilla kerroilla opettelin tekemään sen ite. se oli oikeesti aika kamalaa, kun pieni eläin ja sellanen sentin mittanen terävä hammas painaa kipeesti suussa :( hampaita piti leikata kerran kahessa viikossa. kun ikää tuli lisää, Turrin leuat heikkeni, eikä se jaksanu enää syödä oikeeta hamsterinruokaa. me hankittiin sille vauvansosetta ja vesimelonia, joita se sai kyllä syötyä ihan hyvin. vanhemmiten Turrille ilmestyi kolme kasvainta; yksi tassuun, yksi poskeen ja yksi otsaan. toi viimeksmainittu oli se kaikkein pahin, koska se kasvo ihan älytöntä vauhtia, ja alko lopulta peittää sen toisen silmän. kaiken lisäks Turri raapi sitä koko ajan, ja se kasvain ärty siitä vielä lisää. Turrin paino alko pudota, ja tiesin, ettei se eläis enää pitkään.
me lähdettiin heinäkuun 2008 alussa Italiaan viikoks. mummu ja pappa oli luvannu käydä katsomassa Turria sillä välin. meidän lähtöpäivänä mummu soitti äitille, ja kerto, että Turri oli kuollut yön aikana. se oli löytynyt sen oman pienen pesäkolon edestä - tassut ja kuono vielä vauvansoseessa. ainakin oli saanut masun täyteen, ennenkun sen aika tuli.
Turrin kuolema oli mulle tosi iso asia, ja itkin monta viikkoa sen takia.
 |
| Lepää rauhassa <3 |
Jonkun ajan kuluttua mun huoneen nurkassa oleva terraario alko kuitenkin näyttää tyhjältä ja kaipasin sitä pientä sulosta rapinaa öisin. me käytiin ostamassa äitin ja iskän kanssa eläinkaupasta uus hamsteri, jonka nimesin vanhan hamsun mukaan myöskin Turriks :) tää yksilö oli aluks ihan tajuttoman arka, ja siinä meni jonkun aikaa, että sain sen kesyyntymään. jonkun ajan kuluttua se kuitenkin alko tykätä olla mun kädessä ja se kiipes aina semmosen mökin katolle oottamaan käteen pääsyä :D aina kun aamulla heräsin niin se löyty sieltä kurkottelemasta kahella tassulla :D
Turri lihos meillä olon aikana ihan kamalasti :DD se oli sellanen ihana ja hassu pallero, joka oli aina ihan hullun energinen ja viiletti ympäriinsä pilke silmäkulmassa. me annettiin sille puumökkien lisäks aina tyhjentyneitä puurohiutalepakkauksia tai vessapaperirullia, jotka tää kuitenkin aina repi muutamassa päivässä kappeleiks :Dd
tällekin Turrille tuli vanhemmiten yks kasvain. se oli sen vasemmassa tassussa, muttei se näyttäny sen menoo millään tavalla haittaavan. Turri eli vähän päälle kaks vuotiaaks ja kuoli omaan pesäänsä pari päivää ennenkun lähin riparille. sen kuolema otti ihan yhtä koville kun ekankin hamsterin kanssa. ne oli molemmat pieniä eläimiä, mutta jokatapauksessa mulle ihan tajuttoman rakkaita.
muutama kuukausi ennen Turrin kuolemaa, kasiluokan lopussa, mää sain kuulla jotain sellasta, mitä en koskaan ollu uskonu kuulevani.
mulle oltiin aina sanottu, etten tuu saamaan mitään hamsteria isompaa lemmikkiä. äiti ja iskä ei tahtonu ottaa kissaa tai koiraa, koska ne sano, että niiden hoitoon menis liikaa aikaa. taustalla oli myöskin vähän allergiapohjasia syitä, koska iskä on kai pikkusen allerginen eläimille ja mulla nyt on itelläni kaikenmaailman siitepölyallergioita ynnämuuta kivaa. en kuitenkaan tahtonu luovuttaa ton asian kanssa, vaan etin ensin netistä kaikkia koirarotuja, jotka allergisois mahollisimman vähän. löysinkin muutaman, mutta vanhemmat ei siltikään lämmenny ajatukselle. en luovuttanu senkään jälkeen, vaan aloin tutkia kissarotuja samalla periaatteella. en ollu koskaan kuullu yhestäkään rodusta, joka ei allergisois, joten en pitäny kovin todennäkösenä, että semmosta löytäsin. olin kuitenkin ilosesti yllättyny, kun huomasin olleeni väärässä. oli nimittäin olemassa yks sellanen rotu, jonka iholta puuttuu se proteiini, joka aiheuttaa yleensä ihmisten allergiset reaktiot. kerroin siperiankissoista äitille ja iskälle, ja ne otti tän kissa-asian ekaa kertaa mun elämässä oikeesti kunnolla mietintään. samaan aikaan etin erilaisia kasvattajia netistä, ja löysin Tampereelta yhen kissalan, jossa oli muutaman viikon kuluttua syntymässä uusia pentuja.
ne pennut synty toukokuun ensimmäisenä päivänä. tää kasvattaja otti muhun yhteyttä ja kerto, että se pitää mua varten sivussa Livia-nimistä tyttökissaa. kun katoin Livian kuvia, mulle tuli outo olo. sellanen olo, mitä en koskaan oo kokenu. kun sain kuulla, että ne pennut oli syntyny, aloin itkee. aloin itkee ihan tajuttomasti. enkä ees tiiä tarkalleen että minkä takia. mulle vaan tuli sellanen olo, että siinä syntymässä on jotain isompaa merkitystä takana. jollain tasolla tiesin, että mun oma kissanpentu oli syntyny, vaikka samana päivänä mulle sanottiinkin, ettei sitä kissaa meille hankita.
olin pari päivää ihan maassa. itkin pelkästään ja rukoilin että saisin Livian, en tahtonu sillä hetkellä mitään muuta enempää. maanantaina mää sain kouluun tekstiviestin äitiltä. muistan yhä ihan sanatarkasti sen, että mitä siinä luki. en voinu uskoo sitä. äiti sano, että ne oli miettiny asiaa uudestaan ja ymmärtäny sen, miten paljon Livia mulle merkitsis. iskältä tuli viesti, että se oli varannu Livian mulle. menin kissalan nettisivuille, ja siellä oli Livian kuva ja vieressä teksti:
"MYYTY
Livia muuttaa Jyväskylään Katin luokse. Onnea Kati! "
Iskältä tuli viesti: "se on nyt sun"
voin rehellisesti sanoo, että se oli varmasti yks mun elämän onnellisimmista hetkistä, ellei sit se onnellisin. asia, mitä en ollu koskaan uskonu tapahtuvan, kävi toteen.
Kolme kuukautta mää laskin päiviä siihen, että saisin käydä noutamassa sen. me käytiin kahesti kattomassa Liviaa Tampereella, ja en vaan voinu käsittää, että se pieni ihana eläin olis pian meillä.
me haettiin Livia meille 26.7.2010, samana päivänä kun mun ripari loppu. nyt en vaan voi uskoo, että se täyttää kohta kolme, ja että se on ollu meillä kaks ja puol vuotta. sinä aikana äiti ja iskä on rakastunu Liviaan ihan varmasti yhtä paljon kun määkin, enkä vaan vois enää kuvitella mun elämää ilman sitä.
Love you <3
Livia tekee mun jokasesta aamusta ihanan, kun se tulee mun viereen kehräämään. se tekee mun jokaisesta kotiintulosta päivän parhaan hetken, kun se juoksee mua vastaan. se saa ihmiset nauramaan, kun se antaa tassua tai juoksee iltasin meidän taloo päästä päähän. se tietää jos joku on surullinen, ja käpertyy sen viereen lohduttamaan sitä. se saa mut aina iloseks.
se on mun oma pieni kissa, ja muistuttaa mua aina siitä, ettei koskaan pidä menettää toivoa.
kaikki on mahdollista.
